Säteilyn käyttäjälle Säteilyn käyttäjälle

Säteilyn käyttäjälle

Säteilyn käyttäjälle

Olen Tommi Hietamies

ja aloitin tarkastajana STUKin Säteilyn käytön terveydenhuollon yksikössä elokuussa 2020.

Tommi Hietamies

Olen koulutukseltani röntgenhoitaja ja valmistuin 2000 luvun alkupuolella Helsingissä ammattikorkeakoulusta. Aikaisemmin olin käyttökouluttaja ja sovellusasiantuntija röntgenlaitteita valmistavan kansainvälisen yrityksen palveluksessa yli kymmenen vuotta, joten sekä eläinlääkinnällisen, että lääketieteellisen säteilyn käyttöön minulle tuttuja. Tehtäviini kuului muun muassa röntgenkuvantamislaitteiden teknisiä asennuksia ja laadunvalvontaa, laitteiden säteilymittauksia, sekä potilaiden ja muiden kuvattavien annostenoptimointia. Aikaisempaa työkokemusta minulle on kertynyt myös säteilyvalvojan toimessa Loviisan ydinvoimalaitoksessa, ja röntgenhoitajan monipuolisesta työstä Jorvin sairaalassa.

Viime vuoden poikkeuksellisina aikoina on ollut innostavaa ja motivoivaa aloittaa uudet haasteet säteilyturvallisuuden kehittämisen ja valvonnan parissa hieman toisenlaisessa näkökulmasta.

Säteilyturvallisuus ja turvallisuus yleensäkin on aina ollut lähellä sydäntäni ja elämääni. Toivottavasti elämämme koronakurimuksen mainingeissa alkaisi normalisoituisi piakkoin, niin pääsisimme tapaamaan taas säteilyturvallisin mielin ja hymyin kentällä. Hyvää alkuvuotta kaikille