Ydinvoimalaitokset Ydinvoimalaitokset

Ydinvoimalaitokset

Ydinvoimalaitokset

Ydinvoimalaitokset

Ydinvoimalaitokset-osioetusivun ingressi

Ydinenergian käytön on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Ydinvoimalaitoksen turvallisuudesta vastaa aina voimayhtiö. STUKin tehtävä on valvoa kaikkea toimintaa laitosten suunnittelusta toiminnan lopettamiseen.

STUKIN UUTISIA YDINTURVALLISUUDESTA

null Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuollot päättyivät

Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuollot päättyivät

23.10.2020 klo 14:00
Verkkouutinen

Ydinvoimayhtiö Fortum Power and Heat sai Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuollot päätökseensä 23.10. kun laitoksen ykkösyksikkö otettiin huollon jälkeen käyttöön. Vuosihuoltoja valvoi noin 30 Säteilyturvakeskuksen (STUK) asiantuntijaa. Puolet heistä teki tarkastuksia laitospaikalla ja puolet etäyhteyksien avulla.

Koronaepidemiasta huolimatta Fortum pystyi järjestämään työnsä niin, että molempien laitosyksiköiden vuosihuollot tehtiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Myös STUK sopeutti työnsä koronan aiheuttamaan tilanteeseen.

Loviisan vuosihuollot alkoivat kakkosyksikön huollolla 2.8. ja kestivät yhteensä yli kaksi kuukautta. Huolloista suuremman Fortum teki ykkösyksikölle, jolla oli vuorossa kahdeksan vuoden välein tehtävät määräaikaistarkastukset. Vuosihuollon loppuvaiheessa reaktorinpääkiertopumpuissa havaittiin ongelmia, joiden korjausta STUK seurasi. STUK antoi luvan laitoksen käynnistämiseen, kun Fortum oli tehnyt sille korjauksista selvityksen.

Vuosihuollon tekeminen on Fortumin vastuulla, ja sen vastuulla oli myös huolehtia huoltotöiden säteily- ja ydinturvallisuudesta. STUK valvoi, että työt tehtiin säännösten mukaisesti.

Vuosihuolloissa Fortum teki yli neljäkymmentävuotiaan ydinvoimalaitoksen ikääntymisen hallintaan liittyviä töitä. Yhtiö jatkoi esimerkiksi laitoksen automaatiouudistusta ja tarkasti ykkösyksikön reaktoripainesäiliön kunnon.

Vuosihuoltoihin osallistuvien työntekijöiden saamat säteilyannokset alittivat valtioneuvoston asetuksessa ionisoivasta säteilystä asetetut annosrajat selvästi. Vuosihuollon aikana STUK mittasi myös työntekijöiden sisäisiä säteilyannoksia. Tulokset osoittivat, ettei kenenkään elimistöön ollut joutunut haitallisia määriä radioaktiivisia aineita.

STUKin mittausten mukaan myöskään Loviisan voimalaitoksen ympäristössä ei vuosihuoltojen aikana ollut haitallisia määriä radioaktiivisia aineita. Hyvin pieniä määriä voimalaitokselta peräisin olevia radioaktiivisia aineita voitiin tarkoissa mittauksissa kuitenkin havaita, varsinkin meriympäristössä. Niin pienillä määrillä ei ole käytännössä minkäänlaista ympäristövaikutusta tai merkitystä ihmisten terveyteen.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Tomi Koskiniemi, puh. (09) 759 88 642
Mediapalvelu, puh. 010 850 4761

Ydinturvallisuus
Päivitetty
23.10.2020 klo 14:07

Osion etusivun kuvanosto Suomen ydinvoimalaitokset

Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitokset.

Suomen ydinvoimalaitokset

Suomessa on sähköntuotannossa neljä ydinvoimalaitosyksikköä. Kaksi niistä on Eurajoen Olkiluodossa ja kaksi Loviisassa.

Lisätietoa Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalaitoksista

Osion etusivun kuvanosto STUKin ydinturvallisuusvalvonta

Tarkastus ydinvoimalaitoksella.

STUK valvoo ydinturvallisuutta

Ydinenergialain mukaan luvanhaltijan on huolehdittava ydinvoimalaitoksen turvallisuudesta. STUK varmistuu valvonnallaan siitä, että luvanhaltija kantaa vastuunsa.

Ydinturvallisuusvalvonnasta lisätietoa STUK valvoo -osiossa

Osion etusivun tekstinosto Ydinvoimalaitokset ja laitoshankkeet Kolmannesvuosiraportointi

STUK julkaisee valvonnan tulokset

STUK julkaisee ydinturvallisuusvalvonnan tulokset kolmannesvuosittain. Tutustu käyvien ydinvoimalaitosyksiköiden sekä laitoshankkeiden raportteihin.

Osion etusivun linkkilista Aiheet Ydinvoimalaitokset