Radioaktiiviset jätteet jaotellaan korkea-, keski- ja matala-aktiivisiin jätteisiin. Käytetty ydinpolttoaine luokitellaan korkea-aktiiviseksi jätteeksi.

Ydinenergian käytössä syntynyt radioaktiivinen jäte on ydinenergialain alaista ja muussa radioaktiivisten aineiden käytössä syntynyt jäte säteilylain alaista. Kuvassa nämä pääluokat jaetaan edelleen alaluokkiin sen mukaan, mikä on radioaktiivisen jätteen lopullinen määränpää.

Käsittelyn ja varastoinnin kannalta radioaktiiviset jätteet on tarkoituksenmukaista jakaa aktiivisuustason mukaan seuraaviin luokkiin (STUKin ohje YVL D.4):

• Korkea-aktiiviset jätteet edellyttävät hyvin tehokkaita säteilysuojelujärjestelyjä ja yleensä myös jäähdytystä. Tällöin jätteiden aktiivisuuspitoisuus on yli 10 GBq/kg. Suomessa ydinreaktoreiden käytetty polttoaine luokitellaan korkea-aktiiviseksi jätteeksi.
• Keskiaktiivisten jätteiden käsittely edellyttää tehokkaita säteilysuojelujärjestelyjä, ja niiden aktiivisuuspitoisuus on yli 1 MBq/kg mutta ei yli 10 GBq/kg. Esimerkiksi ydinvoimalaitoksen primaaripiirin puhdistukseen käytetty ioninvaihtohartsi on keskiaktiivista jätettä.
• Matala-aktiivisia jätteitä voidaan käsitellä ilman erityisiä säteilysuojelujärjestelyjä, ja niiden aktiivisuuspitoisuus on alle 1 MBq/kg. Esimerkiksi ydinvoimalaitosten huoltoseisokkien aikana kertyvä sekalainen kiinteä jäte (ns. huoltojäte) on pääosin matala-aktiivista.

Myös ydinlaitosta aikanaan purettaessa kertyy matala- ja keskiaktiivista jätettä.

Loppusijoituksen kannalta radioaktiiviset jätteet luokitellaan usein lyhyt- ja pitkäikäisiin. Lyhytikäisissä jätteissä on vallitsevien radioaktiivisten aineiden puoliintumisaika enintään noin 30 vuotta (esimerkiksi strontium-90 ja cesium-137 lukeutuvat näihin). Niiden aktiivisuus ehtii vähentyä vaarattomalle tasolle muutaman sadan vuoden kuluessa. Ydinvoimalaitosten käytössä syntyvät keski- ja matala-aktiiviset jätteet ovat yleensä lyhytikäisiä. Pitkäikäisissä jätteissä, kuten käytetyssä ydinpolttoaineessa, on puolestaan huomattavia pitoisuuksia radioaktiivisia aineita, joiden puoliintumisaika ylittää 30 vuotta.

Radioaktiivinen ja tavallinen jäte

Koska ihmisen elinympäristössä, esimerkiksi rakennusmateriaaleissa, esiintyy radioaktiivisuutta, on tärkeätä määritellä, mikä on radioaktiivista jätettä ja mitä voidaan pitää tavanomaisena jätteenä. Lähtökohtana on, voiko jätteestä aiheutua säteilyannoksia, jotka ylittävät merkityksettömänä pidettävän tason. Sitä kautta voidaan johtaa radioaktiivisen jätteen määrittelevät aktiivisuuspitoisuusrajat.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on esittänyt suosituksensa raja-arvoiksi, jotka ovat radionuklidikohtaisia. Merkittävimmille ydinjätteisiin sisältyville radionuklideille nämä raja-arvot ovat välillä 0,1–10 Bq/g. STUKin ohjeessa YVL D.4 on annettu vastaavat raja-arvot. Muulle radioaktiiviselle jätteelle vapaarajat on määritelty STUKin ohjeessa ST 1.5.