Radioaktiivisuus kuluttajatuotteissa

Kellojen, kompassien, tähtäimien ja mittarien valoväreissä saattaa olla käytetty radioaktiivisia aineita, kuten radiumia, tritiumia, joskus myös prometium-147:ää. Vanhoissa kelloissa valovärinä voi olla vielä radiumia, mutta 1970-luvulla gammasäteilevä radium on korvattu beetasäteilijöillä, tritiumilla (H-3) ja prometium-147:llä. Nykyään kompasseissa ja kelloissa käytetään yleensä hohtavia väriaineita, jotka eivät ole radioaktiivisia, mutta tritiumia ja prometium-147:ää käytetään edelleen joissakin kelloissa.

Yleisin valoväreissä käytetty radioaktiivinen aine on tritium, jota käytetään kapseloituna kaasuna niin sanotuissa tritiumlampuissa, esimerkiksi itsevalaisevissa navigointilaitteissa ja lentokoneiden, laivojen ja julkisten tilojen exit-kylteissä. Tritiumlamppuja saatetaan käyttää myös nestekidenäyttöisten kellojen valolähteenä, kellotauluissa tai avaimenperissä. Tritium- ja prometiumpitoiset valolähteet eivät aiheuta käyttäjälleen säteilyaltistusta silloin, kun kellon, kompassin tai mittarin suojalasi on ehjä.

Lisätietoa: teollisuus (at) stuk.fi ja stuk (at) stuk.fi

Exit-kyltti, joka loistaa pimeässä, sisältää tritiumia. Annosnopeus kyltin pinnalla 0,2 mikrosievertiä tunnissa (µSv/h). Tritiumin lähettämää beetasäteilyä ei voi havaita kyltin pinnalla.

Pöytäkellojen viisarit ja kellotaulun osat sisältävät radiumia, annosnopeus pinnalla on 1,2 µSv/h. Radiumia sisältävä rannekello on 1950–1960 lukujen vaihteesta ja annosnopeus kellon pinnalla on noin 8 µSv/h.

Joissakin lampuissa käytetään pieniä määriä radioaktiivista ainetta parantamaan lampun syttymistä ja muita ominaisuuksia. Tällaisia kaasupurkauslamppuja käytetään pääasiassa ammatti- ja erikoisvalaistuksessa. Käyttökohteita ovat suuret julkiset tilat kuten stadionit, rautatieasemat tai ostoskeskukset. Yhtenä hyväksyttynä käyttösovelluksena ovat myös autojen ksenonlamput.

Lampuissa käytettävät radioaktiiviset aineet ovat toriumia (Th-232), kryptonia (Kr-85) tai tritiumia (H-3).

Yhdessä lampussa radioaktiivisen aineen määrä on tyypillisesti muutamasta becquerelistä muutamaan sataan becquereliin. Lampun sisältämää radioaktiivisuutta ei voi havaita tavallisella säteilymittarilla, eikä se aiheuta käyttäjille säteilyaltistusta.

Joidenkin kaasu- tai öljylamppujen hehkusukissa on aikaisemmin käytetty toriumoksidia valon miellyttävän värin vuoksi. Palamisen ja erityisesti sytytysprosessin aikana toriumia ja sen hajoamistuotteita vapautuu ilmaan pieni määrä. Tällöin hengityksen kautta tapahtuva pieni sisäinen säteilyaltistus on mahdollinen. Säteilyaltistusta voi myös aiheutua esimerkiksi huolimattomasta hehkusukan käsittelystä vaihdettaessa haurasta, loppuun palanutta sukkaa, uuteen. Tällöin hengitysteihin voi joutua pölyn mukana toriumia ja sen hajoamistuotteita. Markkinoilla on nykyään myös hehkusukkia, jotka eivät sisällä toriumnitraattia. Silloinkin on huomioitava käytettyjen hehkusukkien käsittelyssä, ettei hengitysteihin joudu hehkusukkien sisältämiä myrkyllisiä aineita.

Lisätietoa: teollisuus (at) stuk.fi ja stuk (at) stuk.fi

Kaasupurkauslamppuja, jotka sisältävät radioaktiivista kryptonia (Kr-85, jonka puoliintumisaika on noin 10 vuotta) aktiivisuudella noin 130 Bq ja 250 Bq vuonna 2012.

Kaasulampun sukka, joka sisältää torium-232:ta. Aktiivisuus on 100 Bq.

Jalokivetkin saattavat pitää sisällään pieniä määriä radioaktiivisia aineita. Jalokiviä voidaan säteilyttää joko gammasäteilyllä tai neutronisäteilyllä, jotta niihin saadaan kauniimmat ja syvemmät värit. Neutronisäteily synnyttää kivissä radioaktiivisia aineita. Jalokiviä varastoidaan yleensä muutama kuukausi ennen myyntiä, jolloin suurin osa aktiivisuudesta on puoliintunut pois.

Säteilylain mukaan radioaktiivisia aineita ei saa käyttää koruissa tai asusteissa, kuten kelloissa. Sellaisten tuotteiden maahantuonti on myös kielletty.

Lisätietoa:

• teollisuus (at) stuk.fi
• stuk (at) stuk.fi

Suomessa tässä tarkoitettujen antistaattisten harjojen hallussapito edellyttää turvallisuuslupaa, eikä niitä ole hyväksytty vapaaseen myyntiin.

Radioaktiivista ainetta sisältäviä harjoja on valmistettu staattisen sähkön poistamiseksi esimerkiksi linsseistä, filmeistä ja äänilevyistä. Niissä käytetään alfasäteilyä ionisoimaan ilmaa staattisella sähköllä varautuneen esineen ympärillä. Aktiivisena aineena käytetään polonium-210:tä noin 20 MBq keraamisiin mikropalloihin sitoutettuna tai metallifoliossa. Poloniumin puoliintumisaika on 138 päivää, jonka johdosta harjoilla on tehokasta käyttöikää noin vuoden verran.

Antistaattiset harjat eivät aiheuta käyttäjilleen mainittavaa säteilyaltistusta, mutta niissä oleva polonium on huomioitava jätteen käsittelyssä.

Lisätietoa:

• teollisuus (at) stuk.fi
• stuk (at) stuk.fi

Antistaattiset poloniumia sisältävät harjat, joita on käytetty äänilevyjen pölynpoistoon. Käytössä elokuvayhtiössä 1950–1960 luvuilla.

Terveyssuolat sisältävät kalium-40:tä, koska niissä osa suolan natriumista on korvattu kaliumilla ja magnesiumilla. Kaliumista pieni osa on aina kalium-40:tä. Hyvin suuret määrät kaliumsuoloja voisivat altistaa ulkoiselle säteilylle, mutta kotitalouksien ja vähittäiskauppojen suolamäärät ovat niin pieniä, että niiden aiheuttama ulkoinen säteily ei erotu taustasäteilystä. Suolaa käyttämällä sisäinen säteilyaltistus kalium-40:lle ei lisäänny, koska ylimääräinen kalium ei varastoidu elimistöön solujen ylläpitämän kaliumtasapainon vuoksi.

Lisätietoa:

• teollisuus (at) stuk.fi
• stuk (at) stuk.fi

Joihinkin kuluttajatuotteisiin lisättiin radioaktiivisia aineita kuvitteellisten terveyshyötyjen uskossa erityisesti 1920-luvulla. Esimerkiksi terveysjuomissa ja ihonhoitotuotteissa käytettiin lisäaineina uraania, toriumia ja radiumia. Terveyspatjat, -tyynyt ja -siteet saattoivat sisältää monatsiittimineraalia, jossa on toriumia. Historialliset esineet, esimerkiksi radonpitoisuuden kasvattamiseen tarkoitetut laitteet tai radontyynyt, sisälsivät radiumlähteen, jonka avulla tuotettiin radonia. 

Lisätietoa:

• teollisuus (at) stuk.fi
• stuk (at) stuk.fi

Romuttamoilla ja romupihoilla on käytössä laitteita säteilyn havaitsemiseksi, koska metalliromun joukkoon voi joskus päätyä vahingossa säteilylähteitä. Tšernobylin laskeumalla saastuneissa materiaaleissa voidaan joskus myös havaita cesium-137:stä johtuvia kohonneita annosnopeuksia, esim. vanhoissa kattopelleissä.

Tšernobylin laskeumasta peräisin olevaa cesium-137:ää voi periaatteessa olla pieniä määriä esimerkiksi laskeuma-alueelta peräisin olevissa tavaroissa ja huonekaluissa. Radioaktiivisuus tavaroissa on kuitenkin yleensä vähäistä, taustasäteilyn tasoa.

Lisätietoa:

• teollisuus (at) stuk.fi
• stuk (at) stuk.fi

Romumetallin joukossa voi olla myös säteileviä tuotteita tai aineksia, joihin voi olla kertyneenä luonnon radioaktiivisia aineita, uraanin tai toriumin hajoamissarjasta. Niitäkin voidaan havaita esimerkiksi romuttamoilla säteilyporteilla tai -mittareilla, jos materiaalien säteily erottuu taustasäteilystä. Esimerkiksi pohjavedenkäsittelyssä, malminrikastuksessa tai pigmenttiteollisuudessa prosessilaitteiston osiin voi kertyä saostumia, joissa on luonnon radioaktiivisia aineita.

Lisätietoa: lsv (at) stuk.fi

Luonnon toriumia, joka on radioaktiivinen alkuaine, on käytetty kameroiden ja kiikarien linsseissä. Torium parantaa linssien optisia ominaisuuksia. Toriumia sisältävät linssit eivät aiheuta säteilyaltistusta normaalissa kameroiden ja kiikarien käytössä. Yksityishenkilöt voivat tarvittaessa hävittää yksittäiset tuotteet, joissa on käytetty toriumlinssejä, sekajätteenä.

Posliiniteollisuudessa on käytetty uraanin ja toriumin suoloja tiettyjen värisävyjen aikaansaamiseksi. Nykyään näiden väriaineiden käytöstä on lähes kokonaan luovuttu. Uraaniyhdisteitä käytettiin väriaineina ja fluoresoivan pinnan saamiseksi keramiikka- ja lasiteollisuudessa jo 1830-luvulla. Lasite voitiin värjätä esimerkiksi mustaksi, ruskeaksi, keltaiseksi, vihreäksi tai punaiseksi. Uraanin käyttöä rajoitettiin 1940-luvulla, ja tilalle tuli edullisempia väriaineita.

Joidenkin vanhojen maljakoiden tai ruukkujen lasimassasta tai lasitteesta huomattava osa voi olla luonnon uraania, esim. keltaisissa ja vihreissä lasiesineissä. Uraanipitoisuus lasiesineissä on yleensä 0,1–1,5 prosenttia ja suurin osa pitoisuuksista on alle 0,5 prosenttia. 1900-luvun alussa pitoisuus saattoi kuitenkin olla jopa 25 prosenttia.

Uraanisuoloja on voitu joskus käyttää väriaineina myös lasitetuissa tiilissä, keramiikkalaatoissa sekä lasitiilissä.

Säteilysuojelun kannalta koriste-esineissä olevan uraanilasin merkitys on vähäinen, koska koristeastioita juurikaan käsitellä. Uraanilasin ulkoinen säteily ei yleensä eroa taustasäteilystä, mutta käsittelemällä lasiesineitä voi altistua ihon kautta hyvin pienelle määrälle beetasäteilyä. Koska säteilyaltistus tulisi pitää mahdollisimman pienenä, uraania sisältävien lasiesineiden käyttöä elintarvikkeiden säilyttämiseen ei suositella.

Myös emaloiduissa koruissa ja muissa emaloiduissa esineissä on voitu käyttää uraanisuoloja väriaineena. Säteilysuojelun kannalta ongelma on vähäinen, koska myöskään tällaisia antiikkiesineitä ei juuri käsitellä. Uraanipitoisilla väriaineilla värjättyjä koruja ei tule käyttää ihoa vasten. Jos yksityishenkilön pitää hävittää uraanilasiesineitä tai pieniä emaloituja esineitä, ne hävitetään sekajätteenä.

Lisätietoa: lsv (at) stuk.fi

Suomessa 1960-luvulla tehty keramiikkalautanen, jonka pintaväri on saatu käyttämällä pinnoitteessa uraanipitoista suolaa. Lasimaljakon keltainen väri on peräisin uraanista. Uraanilasi hohtaa valaistuna UV-valolla.

Suojakaasulla varustettujen sähköhitsauslaitteiden (TIG, tungsten inert gas arc welding) elektrodit voivat sisältää toriumia. Torium helpottaa valokaaren syttymistä, stabiloi sähkövirtaa ja pidentää elektrodin ikää. TIG-hitsauslaitteiden elektrodeissa voidaan käyttää 0,4–4 prosentin toriumpitoisuuksia. TIG-hitsauslaitteella ja toriumelektrodilla tehdyissä hitsaussaumoissa ei ole toriumia. TIG-hitsauslaitteet ovat ammattikäytössä eivätkä ne aiheuta säteilyaltistusta tavallisille kansalaisille. Työpaikoilla altistus jää vähäiseksi ja viitearvoja pienemmäksi, kun toriumia sisältävien elektrodien radioaktiivisuus on huomioitu toimintatavoissa.  

Toriumia sisältävien hitsauselektrodien aiheuttama ulkoinen säteilyaltistus on hyvin pientä, mutta huolimattomasti käytettynä erityisesti elektrodien käytöstä syntyvä pöly aiheuttaa sisäistä altistusta hengityksen kautta. Hengityksen kautta tapahtuvaa altistusta voidaan pienentää hitsauspaikan hyvällä ilmanvaihdolla, kohdeilmapoistolla, ja käyttämällä hengityssuojainta.

Hyvillä työskentely- ja hygieniakäytännöillä voidaan varmistaa, että toriumpitoisten elektrodien käsittelystä syntyvä pöly tai hiomajäte ei leviä esim. käsissä, vaatteissa tai jätteiden mukana.

Hyviin käytäntöihin kuuluu, että kädet pestään työpisteeltä poistuttaessa, työpisteellä ei ruokailla, juoda tai tupakoida, ja työskentelyssä käytetään siihen tarkoitettuja suojaimia ja työvaatteita. Lisäksi toriumia sisältävien elektrodien kanssa olisi hyvä käyttää vain niille tarkoitettuja työkaluja ja -välineitä.

Toriumelektrodien käytöstä syntyvä jäte on sekajätettä, eikä käytöstä poistettuja toriumelektrodeja tai niiden jäämiä tule kierrättää metallina.

Säilytyksellä voidaan vähentää ulkoista altistusta esimerkiksi siten, että elektrodeja ei säilytetä taskussa, varastoitavien elektrodien määrä pidetään mahdollisimman pienenä ja elektrodit varastoidaan niille tarkoitetussa paikassa, jossa ei työskennellä pitkiä aikoja. Hitsauspuikoissa olisikin hyvä olla merkintä niiden radioaktiivisuudesta.

Aina kun mahdollista, on suositeltavaa käyttää muita kuin toriumia sisältäviä hitsauspuikkoja.

Lisätietoa: lsv (at) stuk.fi