Ionisoimaton säteily

På svenska

Ionisoimaton säteily

 

Pientaajuiset sähkö- ja magneettikentät (taajuus alle 100 kHz)  
Kun sähkö- ja magneettikenttien taajuus on pieni, ne vaikuttavat ihmiseen aiheuttamalla kehossa kiertäviä sähkökenttiä ja -virtoja, eli ns. induktiovirtoja. Ihminen voi havaita tämän kihelmöinnin tunteena lihaksissaan ja tuntohermoissaan.  
Radiotaajuinen säteily (taajuus yli 100 kHz)  
Kun sähkö- ja magneettikenttien taajuus on suuri, puhutaan radiotaajuisesta säteilystä. Sen ihmisessä aiheuttamat induktiovirrat lämmittävät kudoksia. Hyvin suurilla taajuuksilla lämpeneminen rajoittuu vain kehon pintaosiin, koska säteily ei etene kehon sisäosiin.  
Infrapunasäteily (aallonpituus 780 nm - 1 mm)  
Infrapuna- eli lämpösäteily tuntuu lämpönä iholla ja ihonalaisissa kudoksissa. Silmään osuvasta infrapunasäteilystä suurin osa jää silmän etuosiin ja vain pieni osa pääsee verkkokalvolle asti. Ihmissilmä ei kuitenkaan pysty näkemään infrapunasäteilyä.  
Näkyvä valo (aallonpituus 400 - 780 nm)  
Tämän säteilylajin ihminen aistii näköhavaintona. Näkyvästä valosta ei ole haittaa ihmiselle. Poikkeuksena kuitenkin lasersäde, joka voi jopa heijastuneena olla vaarallinen osuessaan iholle tai silmiin.  
Ultraviolettisäteily (aallonpituus 100 - 400 nm)  
Ultraviolettivalo on silmälle näkymätöntä. Silmään osuessaan se voi suurina annoksina vahingoittaa sarveiskalvoa tai mykiötä. Ihmisen ihossa UV-säteily saa aikaan erilaisia valokemiallisia ja -biologisia reaktioita.  
Ultraääni (taajuus yli 20 kHz)  
Ultraäänellä tarkoitetaan mekaanista aaltoliikettä ihmiskorvan äänialueen yläpuolella. Ultraääni luetaan kuuluvaksi ionisoimattomaan säteilyyn. Ultraääni voi liiallisena aiheuttaa kehon osien lämpenemistä tai kudosvauriota. Vaikutukset voivat ulottua myös syvällä oleviin kehon osiin.  


 

Päivitetty 15.9.2016

Onko sinulla kysyttävää?

Ota yhteyttä: