Metsämarjat ja sienet

Metsämarjat ja sienet

Metsien kasvillisuus on alttiina maaperän ja ilman radioaktiivisille aineille muiden avomaan kasvien tavoin. Sekä luonnolliset että laskeuman mukana leviävät radioaktiiviset aineet kertyvät kasveihin ja sieniin. Radioaktiivisten aineiden pitoisuudet ovat kuitenkin niin pieniä, että sienten ja marjojen syömistä ei tarvitse välttää tai edes säännöstellä sen takia.

Metsäntuotteiden cesium-137 on peräisin pääosin Tšernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuudesta. Eniten onnettomuudesta peräisin olevaa cesium-137-laskeumaa tuli Pirkanmaan, Hämeen ja Kymenlaakson seuduille, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomeen sekä lounaisrannikolle sitä tuli vähemmän.

Riistan- ja poronlihaan sekä sieniin verrattuna marjat sisältävät cesium-137:ää vähiten. Suurimman laskeuman alueelta poimituista lakoista saattaa kuitenkin satunnaisesti löytyä EU:n suositusrajan (600 Bq/kg) ylittäviä cesiumpitoisuuksia. Laskeumasta peräisin olevaa cesiumia on muutamissa sienilajeissa paikoitellen melko korkeitakin pitoisuuksia. Silti suomalainen, joka syö paljon eli noin kuusi kiloa sieniä vuodessa ja pääasiassa sieniä, joissa on mahdollisimman suuri radioaktiivisen cesiumin pitoisuus, saa vuodessa alle 40 mikrosievertin lisäannoksen säteilyä. Se on noin sadasosa suomalaisten keskimääräisestä vuotuisesta säteilyannoksesta.

Metsämarjoissa ja sienissä on myös luonnon radioaktiivisia aineita kuten uraania, radiumia, poloniumia, lyijyä ja kaliumia. Metsämarjoissa luonnon radioaktiivisten aineiden määrä on pieni. Joihinkin sienilajeihin (esimerkiksi jotkut tattilajit) kertyy polonium-210:tä enemmän kuin muihin.

Pohjois-Suomessa luonnossa luonnostaan esiintyvät polonium-210 ja lyijy-210 aiheuttavat suuremman säteilyaltistuksen marjoja ja sieniä käyttäville kuin keinotekoinen cesium.

Luonnon radioaktiivisten aineiden pitoisuudet (Bq/kg tuorepaino) metsämarjoissa ja sienissä

Elintarvike  Bq/kg 
  U-234 U-238 Pb-210 Po-210 Ra-226 Ra-228
Metsämarjat  <0,002–0,002 0,0005–0,002 0,1–1 0,04–1 0,07–1,6 <0,1–1,4
Sienet  <0,002–0,05 <0,001–9 0,1–2 0,4 –200 <0,02–0,2 <0,04–6

 

Sienien cesium-137-pitoisuudet lajeittain

Cesium-137:n kulkeutuminen sieniin vaihtelee lajeittain. Kauppasienilajit jaettu kolmeen ryhmään cesiumin siirtymistehokkuuden mukaisesti. Vähiten cesiumia kertyy ryhmän 1 ja eniten ryhmän 3 lajeihin.

  1. Korvasieni, lampaankääpä, mesisienet, huhtasienet, punikkitatit, voitatti, herkkutatit, kantarelli, tuoksuvalmuska
  2. Haperot, kosteikko- ja suppilovahvero sekä mustatorvisieni
  3. Rouskut, orakkaat, kangastatti, kehnäsieni ja mustavahakas

EU-alueelle tuotavien elintarvikkeiden cesium-137:n pitoisuusraja on 600 becquereliä kiloa kohden (Bq/kg), jota EU:n komission suosituksen (2003/274/Euratom) mukaan on noudatettava luonnonvaraisten elintarvikkeiden kaupassa EU-alueella. Tämä raja-arvo voi ylittyä alueilla, jonne laskeumaa tuli merkittävästi ryhmään 2 kuuluvissa sienissä sekä ryhmän 3 sienissä. Mustavahakkaan cesium-pitoisuus on yleisesti yli 600 Bq/kg laskeuma-alueilla, jossa cesiumpitoisuudet maaperässä ovat alhaisiakin.

Sienien cesium-137-pitoisuuksien keskiarvot ovat vaihdelleet suurin piirtein välillä 0-2000 Bq/kg. Pienimmät pitoisuudet ovat olleet laskeuma-alueella 1 ja suurimmat laskeuma-alueilla 4-5.

Cesium-137 sienissä (Bq/kg tuorepainoa), keskiarvot ja vaihteluvälit eri laskeuma-alueilla (1 alhaisin ja 5 korkein maaperän cesiumpitoisuus). EU-suosituksen raja-arvo 600 Bq/kg on merkitty kuvaan punaisella.

Sienien radioaktiivista cesiumia voidaan vähentää ruuanvalmistuksen yhteydessä yleisesti käytetyillä sienien käsittelymenetelmillä. Kun sieniä liotetaan tai keitetään vedessä, suuri osa niiden sisältämästä radioaktiivisesta cesiumista siirtyy veteen.

Radioaktiivinen cesium Suomen ruokasienissä (STUK-A240, Kostiainen ja Ylipieti) (Julkari.fi)

Yhteyshenkilö

Yhteyshenkilö

  • Kaisa Vaaramaa / Laboratorionjohtaja
    puh. +358975988521