Hyppää sisältöön

Posiva haki käyttölupaa ja STUK sai lisää töitä

Julkaisuajankohta 27.1.2022 11.42
Tiedote

Posiva Oy jatkaa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushanketta Eurajoen Olkiluodossa ja STUK sen valvontaa. Vuoden 2021 viimeisen kolmanneksen aikana valvonnassa ei isoja yllätyksiä tullut vastaan.

STUKin valvonnan kolmannesvuosiraportti syyskuun alusta viime vuodenvaihteeseen kertoo, että valvonnan pääpaino oli käytetyn ydinpolttoaineen nosto- ja siirtolaitteiden rakennesuunnitelmien tarkastamisessa.

Vuoden 2021 viimeisellä kolmanneksella STUK teki myös neljä rakentamisen tarkastusohjelmaan kuuluvaa tarkastusta. Ne koskivat turvajärjestelyitä, teknisten vapautumisesteiden valmistusta ja valmistuksen valvontaa, käyttöönottoa sekä johtamista ja turvallisuuskulttuuria.

Projektipäällikkö Päivi Mäenalanen STUKista toteaa, että valvonnan ja tarkastusten perusteella Posivan menettelyt ovat pääosin kunnossa.


Vähintään kaksi vuotta käyttölupahakemuksen turvallisuusarviointia

Vuonna 2022 Posiva jatkaa loppusijoituslaitoksen rakentamista ja STUK hankkeen valvontaa.  Tänä vuonna STUK aloittaa lisäksi kapselointi– ja loppusijoituslaitoksen käyttölupahakemuksen käsittelyn. Posiva jätti hakemuksen valtioneuvostolle joulukuun 30. päivänä. Siinä yhteydessä Posiva toimitti STUKille aineiston, jonka perusteella STUK tekee valtioneuvoston päätöksen tueksi turvallisuusarvion.

Aineisto on hyvin suuri ja ensimmäiseksi STUK tarkastaa sen kattavuuden eli onko siinä mukana kaikki turvallisuusarvion tekemiseen tarvittava. Koko aineiston käsittely kestää STUKin arvion mukaan vähintään kaksi vuotta. Projektipäällikkö Päivi Mäenalasen mukaan arvioinnin kestoon vaikuttaa ennen kaikkea Posivalta saadun aineiston laatu.

Linkki kolmannesvuosiraporttiin


Lisätietoja:
Projektipäällikkö Päivi Mäenalanen, puh. (09) 759 88 377
Mediapalvelu, puh. 010 850 4761