Säteily tänään: Jussarö 0.139 µSv/h Muut paikkakunnat
Olet tässä: Etusivu > Ydinturvallisuus > Ydinvoimalaitokset > Turvallisuuden varmistaminen > Suomalainen malli > Turvallisuusvaatimukset

Turvallisuusvaatimukset omasta takaa

Hankittaessa ydinvoimalaitosta ulkomaiselta toimittajalta on tärkeää, että osataan esittää laitokselle turvallisuusvaatimukset ja että pystytään tulkitsemaan vaatimuksia oman näkemyksen pohjalta. Omakohtaisten vaatimusten merkitys oivallettiin Suomessa jo ensimmäisiä hankintoja tehtäessä. Aluksi vaatimukset perustettiin USA:sta saatuihin malleihin. Se oli tuohon aikaan ainoa maa, jolla oli omaan kokemukseen ja tutkimukseen nojautuva kattava säännöstö. Tiedon ja kokemuksen karttuessa ryhdyttiin Säteilyturvakeskuksessa valmistelemaan omia tiukennettuja vaatimuksia. Lähtökohtana oli ajatus, jonka mukaan korkea turvallisuus- ja luotettavuustaso ydinenergian käytössä on ehdottoman välttämätöntä. Lisäksi haluttiin ennakoida yleistä ydinenergian käytön turvallisuutta koskevien vaatimusten tiukentumista.

Ohjelma turvallisuusvaatimusten esittämiseksi ns. YVL-ohjeissa käynnistettiin 1970-luvun alussa. Kymmenen vuotta myöhemmin nämä ohjeet kattoivat melko hyvin kaikki turvallisuuteen vaikuttavat alueet. Laitosten rakentaminen, käyttöönotto ja ensimmäiset käyttövuodet olivat edenneet rinnan YVL-ohjeiden kehityksen kanssa. YVL-ohjeita uudistettaessa on siirrytty enenevässä määrin Euroopassa kehitettyjen turvallisuusperiaatteiden linjoille ja käytännössä vaikutettu merkittävästi näiden vaatimusten kehittymiseen aikaisempaa tiukemmiksi. Eurooppalainen suuntaus merkitsee mm. turvallisuuden varmistamista moninkertaisemmin järjestelmin kuin perinteinen amerikkalainen käytäntö.

Vuoden 2000 loppupuolella YVL-ohjeita oli 69 kappaletta ja 4 uutta ohjetta tekeillä. Suurin osa ohjeista on käännetty englanniksi, ja ne ovat herättäneet mielenkiintoa aina suurimpia ydinenergiaa käyttäviä maita myöten. Erityisesti entisen Neuvostoliiton jälkeen syntyneissä valtioissa sekä useissa Keski- ja Itä-Euroopan valtioissa on osoitettu mielenkiintoa ohjeistoamme kohtaan.

Tärkeimmät turvallisuusvaatimukset on nykyisin vahvistettu myös valtioneuvoston päätöksillä.

Päivitetty 7.4.2010