Arviot väestölle aiheutuvasta annoksestaYdinvoimalaitosten ympäristön asukkaiden saamaa säteilyaltistusta arvioidaan vuosittain voimalaitosten päästötietojen ja ympäristönäytteiden sekä meteorologisten mittausten perusteella. Ydinvoimalaitosten päästöt laimentuvat tehokkaasti laitosten ympäristön ilmakehän ja meren valtavaan ilma- ja vesimäärään. Sen seurauksena voimalaitosten ympäristöön ei kerry radioaktiivisia aineita kuin aivan pieniä pitoisuuksia, joita voidaan havaita ainoastaan herkillä mittausmenetelmillä (ks. ympäristön säteilyvalvonnan tulokset). Normaalikäytön päästömäärät ovat niin pienet, että niistä aiheutuvaa väestön säteilyannosta on mahdotonta mitata. Tämän vuoksi väestön säteilyannokset määritetään laskennallisesti. Väestön säteilyaltistuksen laskennassa on määritelty niin sanottu kriittisen ryhmän yksilö (väestön eniten altistuvaa ihmisryhmää edustava henkilö), jolle voidaan yksilön asuinpaikan ja elintapojen perusteella arvioida aiheutuvan suurimmat säteilyannokset. Kyseessä ei ole siis oikea henkilö. Laskennassa on käytetty kuvitteellista henkilöä, joka asuu ydinvoimalaitoksen lähituntumassa. Hän syö pääasiassa voimalaitoksen ympäristöstä kerättyjä luonnontuotteita kuten marjoja, sieniä ja kaloja sekä hän juo läheisen maatilan maitoa ja käyttää paikallisia vilja- ja lihatuotteita. Lisäksi hän oleskelee ajallisesti paljon ydinvoimalaitoksen läheisellä rannalla ja ui meressä. Tulos on hyvin konservatiivinen - suurin mahdollinen säteilyannos, jonka henkilö voisi teoriassa saada asuessaan ydinvoimalaitoksen ympäristössä. Todellisuudessa ydinvoimalaitosten ympäristön asukkaat saavat tätä paljon pienempiä säteilyannoksia. Väestön eniten altistuneen ryhmän yksilön annokset Loviisassa
Väestön eniten altistuneen (kriittisen) ryhmän yksilön laskennallinen säteilyannos Loviisan ydinvoimalaitoksen ympäristössä. Vuonna 2010 säteilyannos oli noin 0,06 mikrosievertiä eli alle 1 prosentin valtioneuvoston päätöksessä asetetusta rajasta (100 mikrosievertiä). Suomalaisen keskimääräinen säteilyannos vuodessa on noin 3700 mikroSv (3,7 millisievertiä). Loviisan laitos laski vuosina 1998, 2001, 2004 ja 2009 matala-aktiivista haihdutusjätettä suunnitellusti mereen. Tämän seurauksena kyseisten vuosien kriittisen ryhmän annokset ovat muita vuosia suuremmat. Väestön eniten altistuneen ryhmän yksilön annokset Olkiluodossa
Väestön eniten altistuneen (kriittisen) ryhmän yksilön laskennallinen säteilyannos Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ympäristössä. Vuonna 2010 säteilyannos oli noin 0,03 mikrosievertiä eli alle 0,1 prosenttia valtioneuvoston päätöksessä asetetusta rajasta (100 mikrosievertiä). Säteilyannos oli laitoksen käyttöhistorian alhaisin. Mikäli laitoksilta pääsisi radioaktiivisia aineita niin paljon, että ne lisäisivät säteilytasoa lähiympäristössä, tilanne voitaisiin havaita välittömästi laitoksia ympäröivillä valvontaverkoilla. Verkot koostuvat 1 - 5 kilometrin etäisyydellä olevista mittausasemista, joiden tiedot välittyvät automaattisesti laitosten tietokoneille ja ovat milloin tahansa Säteilyturvakeskuksen tarkastettavissa. Jos annosnopeus jollakin asemalla nousee yli hälytysrajan 0,4 mikrosievertiä tunnissa, järjestelmä lähettää automaattisesti hälytysviestin STUKin päivystysryhmälle. Suomen taustasäteily vaihtelee välillä 0,05 - 0,30 mikrosievertiä tunnissa (µSv/h). Päivitetty 13.6.2011
|
|

