Euroopan unionin PHARE- ja TACIS-toimintaEuroopan unionin jo vuonna 1991 aloittama avustusohjelma koostuu Keski-Euroopan maihin suunnatusta PHARE-avusta ja entisen Neuvostoliiton maihin suunnatusta TACIS-avusta. Panostus ydinturvallisuuteen näissä ohjelmissa on ollut keskimäärin runsaat 100 miljoonaa ecua vuodessa. Yhteistyö on kohdistettu reaktorien perusrakenteen arviointiin, laitospaikkakohtaiseen apuun sekä käyttäjämaan turvallisuusviranomaisen toiminnan kehittämiseen. Suurin yhtenäinen turvallisuusselvitys on ollut vuosina 1992-1994 toteutettu kokonaisselvitys RBMK-reaktoreista. Suomikin osallistui työhön tuolloin vielä EU:n ulkopuolisena maana. Selvityksen toinen vaihe vuosina 1995-1996 arvioi erityisesti vanhimpien RBMK-reaktorisukupolvien tilan. Kolmas vaihe vuosina 1996-1997 jatkoi laitostyypin onnettomuus- ja häiriöanalyysien kehittämistä. Kansallisten ydinturvallisuusviranomaisten avustaminen on yksi EU:n painopistealue, sillä kaiken yhteistoiminnan tavoitteena on ennen kaikkea tukea kohdemaita siten, että ne itse pystyvät huolehtimaan turvallisuudesta. Toimintaa johtaa Länsi-Euroopan turvallisuusviranomaisten muodostama ryhmä WENRA (The Western European Nuclear Regulators' Association), jonka jäsen Säteilyturvakeskus on ollut toiminnan alusta eli vuodesta 1992 alkaen. WENRAssa kehitetään etenkin Euroopan unionin ydinturvallisuutta ja säännöstöä. Suomi osallistuu viranomaistoiminnan kehittämiseen Unkarissa, Liettuassa, Tshekissä, Slovakiassa ja Venäjällä. Järjestö on laatinut raportin EU-hakijamaiden ydinturvallisuudesta. Päivitetty 4.4.2012
|
|