Valvonta ja vastuuYdinenergialain mukaan voimayhtiöt ovat vastuussa omista jätteistään. Yhtiöiden on huolehdittava asianmukaisesti olemassaolevista jätteistä, valmistauduttava tulevaisuudessa tarvittaviin ydinjätehuollon toimenpiteisiin ja ne ovat vastuussa kaikista ydinjätehuollon kustannuksista. Voimayhtiöt keräävät varat etukäteen sähkön hinnassa ydinjäterahastoon, jota hoitaa työ- ja elinkeinoministeriö. Rahastoon on talletettu vuoden 2008 loppuun mennessä noin 1,7 miljardia euroa. Viranomaiset tarkastavat vuosittain rahaston riittävyyden. Ydinjätteiden loppusijoituksen yleisvalvonnasta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Se päättää periaatteet ja luo aikataulut, joita voimayhtiöiden on noudatettava. STUK valvoo ydinjätteen käsittelyn, varastoinnin ja loppusijoituksen turvallisuutta. Käytetyn polttoaineen loppusijoituksen asianmukaisen suunnittelun varmistamiseksi ovat viranomaiset asettaneet ydinjätteen tuottajille raportointivelvoitteita. STUK tarkastaa jätteiden turvalliseen loppusijoittamiseen tähtäävät tutkimukset ja tekniset suunnitelmat muiden asiantuntijaorganisaatioiden avustamana ja antaa palautteen hankkeen toteuttajalle. Keskeisin asiakirja on voimayhtiöiden ja Posivan kolmen vuoden välein julkaisema ydinjätehuollon tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutyön ohjelma. STUK on tehnyt asiantuntija-arviointinsa vuosille 2007-2009 laaditusta ohjelmaraportista. Viranomaisten tueksi ja alan asiantuntemuksen ylläpitämiseksi on kansallinen ydinjätehuollon tutkimusohjelma KYT. Päivitetty 4.6.2009
|
|