Perustietoa ydinpolttoaineesta
Ydinpolttoaine rakentuu noin pikkusormen paksuista ja sentin korkuisista uraanipelleteistä. Nämä pelletit valmistetaan puristamalla ja sintraamalla uraani keraamiseen muotoon ja lisäämällä sen ympärille tiivis kuori. Pelletit kootaan päällekkäin noin viisi metriä pitkään zirkoniumputkeen, jolloin tuloksena on polttoainesauva. Polttoainesauvoista puolestaan kootaan polttoainenippuja, joissa on tyypillisesti 64-120 sauvaa tukirakenteineen. Ydinvoimalaitoksilla polttoainetta käsitellään nippukohtaisesti ja niput myös voidaan sijoittaa sellaisenaan loppusijoituskapseliin. Poikkeustapauksissa (esim. jos vuotavaa polttoainetta havaitaan), polttoainesauvat voidaan ottaa erilleen nipusta, mutta tämä on hyvin harvinaista.
Suomessa käytetään pelkästään uraanipolttoainetta ja se suunnitellaan loppusijoitettavaksi sellaisenaan. Toinen vaihtoehto olisi jälleenkäsittelyllä erottaa käytetystä polttoaineesta jäljellejäänyt käyttökelpoinen uraani ja plutonium ja valmistaa näistä, yhdessä lisäuraanin kanssa, uutta polttoainetta. Tätä uraani-plutonium-polttoainetta kutsutaan MOX (mixed oxide) -polttoaineeksi. Jälleenkäsittely ei poista kokonaan tarvetta loppusijoitukselle, sillä tästäkin prosessista jää erotettuja korkea-aktiivisia fissiotuotteita, jotka pitää hoitaa turvallisesti. Toimivia jälleenkäsittelylaitoksia on tällä hetkellä Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Venäjällä, Intiassa sekä Japanissa. Osassa näistä käsitellään myös muiden maiden polttoainetta.
