Kuolan ydinvoimalaitosSuomalaiset aloittivat yhteistyön Fortum Engineering Ltd:n tekemällä suunnitelmalla, jolla pyrittiin ensisijaisesti Kuolan ydinvoimalaitoksen rakenteellisiin parannuksiin. Fortumin avulla suunniteltuja parannusehdotuksia olivat mm. laitoksen muista järjestelmistä riippumaton hätäsyöttövesijärjestelmä, reaktorin valvontajärjestelmän täydentäminen kiehumavaran valvonnalla ja onnettomuuden aikana tarvittavien laitteiden arviointi. Fortum on ollut suunnittelemassa myös käyttöä ja kunnossapitoa tukevia ohjeita. Pääosa Kuolan ykkös- ja kakkosreaktoreiden osalta tehdyistä suunnitelmista on saatu toteutetuksi Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin rahoituksella. EU:n TACIS-rahoituksella ja TVO Nuclear Services -valvonnan alla on aloitettu turvallisuusjärjestelmien parannusohjelma. Neljännelle yksikölle on asennettu suomalaisvaroin hätäjäähdytysveden lämmitysjärjestelmä, jonka tarkoitus on lieventää reaktoripaineastian haurasmurtumavaaraa primääripiirin vuototilanteessa. Huomattava aikaansaannos on laitoksen toimintaa kuvaavan simulaattorin toimittaminen laitoksen käyttöhenkilökunnan koulutustarpeisiin. Myös Norja on rahoittanut varsin mittavia laitehankintoja Kuolan voimalaitokselle. Hankinnat käsittävät laitteita voimalaitoksen esittämältä toivomuslistalta. Suomalaisten asiantuntijoiden avulla valinta on voitu tehdä turvallisuuden kannalta mahdollisimman hyödyllisellä tavalla. Norjan kanssa on yhteistyönä toteutettu turvallisuusparametrien valvontajärjestelmä (SPDS) laitosyksiköille 1 ja 2. Vastaavan järjestelmän suunnittelu laitosyksiköille 3 ja 4 on aloitettu samanlaisena yhteishankkeena. Norjan, Ruotsin ja Suomen yhteishanke läntisten laitteiden toimittamiseksi Kuolan laitosyksiköille 3 ja 4 rakennettavaan lisähätäsyöttövesijärjestelmään jatkui. Päärahoittaja Norja johtaa hanketta ja suomalaisosaamista on kanavoitu johtoryhmään ja teknisten neuvonantajien ryhmään. Läntinen laitteisto saatiin valmiiksi, koestettiin ja toimitettiin laitospaikalle asennettavaksi vuoden 2001 alussa. Suomi avustaa useita Kuolan ydinvoimalaitoksella menossa olevia turvallisuusanalyysejä. Hankkeet ovat pohjoismaista yhteistyötä ruotsalaisten ja norjalaisten organisaatioiden kanssa. Päivitetty 27.4.2009
|
|