Lähialueyhteistyöhankkeet
Entisessä Neuvostoliitossa suunniteltujen ydinvoimalaitosten turvallisuutta arvioitaessa kiinnitetään usein huomiota vain tiettyjen turvajärjestelmien puuttumiseen. Monet otaksuvat, että vaarallisimpia ovat nimenomaan kaikki vanhimmat laitokset ja että läntisen mallin mukaisilla turvajärjestelmillä varustetut laitokset ovat vähemmän riskialttiita. Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Ydinvoimalaitoksen turvallisuus riippuu monista tekijöistä, joista tärkeimmät ovat laitoksen perusrakenne, laitteiden laatu ja käyttöhenkilökunta.
Sosnovyi Borissa 80 km Pietarista länteen sijaitsee Leningradin ydinvoimalaitos, jossa on neljä RBMK-tyyppistä reaktoria. Leningradin laitoksen käyttäytymistä ei ole vieläkään tutkittu riittävän tarkasti luotettavin ja yksityiskohtaisin häiriö- ja onnettomuusanalyysein. Yleinen asiantuntija-arvio on, että laitos on altis erilaisille häiriöille. Vaikka reaktorityypin pahimmat virheet eliminoitiin vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobylin onnettomuuden jälkeen, käyttö tuntuu edelleen vaativan jatkuvaa valppautta.
Sallan kohdalla 80 km rajalta itään sijaitsee Kuolan ydinvoimalaitos, jossa on neljä VVER-tyyppistä reaktoria. Kuolan laitos on reaktorirakenteiden osalta samaa luotettavaa perustyyppiä kuin Loviisan voimalaitos. Suurimmat ongelmat piilevät laitteiden riittämättömässä laadussa. Neljästä laitosyksiköstä kahdelta vanhimmalta puuttuu lisäksi olennaisia turvajärjestelmiä. Molemmilla lähilaitoksilla huomattavan riskin muodostaa laitteiden ja järjestelmien puutteellisesti harkittu sijoittelu, joka saattaa johtaa tärkeiden toimintojen menetykseen varsin tavanomaisissa tilanteissa.
Kuolan niemimaalla sijaitsee valtava ydinkäyttöisten alusten keskittymä. Osa näistä aluksista on poistettu käytöstä. Aluksista peräisin olevan käytetyn polttoaineen ja muun radioaktiivisen jätteen varastointi- ja huoltojärjestelyt ovat erittäin puutteelliset. Mahdollisen onnettomuuden seuraukset olisivat kuitenkin paikallisia.
Ensimmäiset aloitteet rajantakaisten ydinlaitosten turvallisuuden arvioimiseksi ja parantamiseksi teki ympäristöministeri Kaj Bärlund syksyllä 1990. Kahdenvälinen yhteistyö suomalaisten ja venäläisten organisaatioiden kesken hahmottui Säteilyturvakeskuksen esitysten pohjalta.
Lähialueyhteistyö pääsi varsinaisesti alkuun vuonna 1992. Vuoden 1998 alusta vastuu yhteistyön johtamisesta on kokonaisuudessaan keskitetty Säteilyturvakeskukselle.
Suomi on sitoutunut ydinaineiden leviämisen estämiseen ja tukee kansainvälisen ydinmateriaalivalvonnan tehostamista ja kehittämistä. Neuvostoliiton hajottua syntyi uusia valtioita, joiden hallussa tai alueella on ydinmateriaaleja ja joiden on kehitettävä luotettava ydinmateriaalien kansallinen valvontajärjestelmä. Lähialueyhteistyön puitteissa Suomi tukee tällaisen järjestelmän kehittämistä Venäjälle, Baltian maihin ja Ukrainaan.
Suomen lähialueiden ydinvoimalaitokset
