Potilaiden luokittelu, seuranta ja hoito -käsikirja väestöä koskevista toimenpiteistä tahallisen säteilyaltistuksen jälkeen (TMT HANDBOOK)TavoiteTMT-projektin päätarkoitus on tehdä käytännön käsikirja auttamaan säteilyn tahallisesta väärin käytöstä aiheutuneiden tilanteiden hoitamista. ToteutusProjekti on ns. EU:n STREP-projekti (specific targeted research project), jossa STUK vastaa työpaketti 3:sta (WP3, Guidelines for Triage and Monitoring). WP3 keskittyy heti tilanteen alkuvaiheessa tapahtuvaan ihmisten monitorointiin ja siihen perustuvaan ryhmittelyyn unohtamatta kuitenkaan väestön informoimista. Käsikirjan todennäköisiä käyttäjiä useasta eri maasta pyydetään kommentoimaan käsikirjaluonnosta. Heitä myös innostetaan testaamaan käsikirjaluonnosta valmiusharjoitusten yhteydessä. Kommenttien pohjalta tehdään Tulosten hyödyntäminenProjektin tiedotuksesta vastaa NRPA, Norja. Lisäksi STUK järjestää kansallista tiedotusta ja koulutusta käsikirjan mahdollisille käyttäjille. Hankkeen tuloksia hyödynnetään myöhemmin mm. STUKin valmiusohjeissa. YhteistyökumppanitSCK-CEN, Belgia; NRPA, Norja; ENVIROS, Iso-Britannia; HPA, Iso-Britannia; CLRP, Puola sekä WHO. Aikataulu2006 – 2009. TMT-käsikirja valmistui huhtikuussa 2009 ja se on saatavilla sähköisesti osoitteesta www.tmthandbook.org . VastuuhenkilöMaarit Muikku Päivitetty 18.5.2009
|
/ Tutkimus |