Keskitetty tietojärjestelmä leviämis- ja annoslaskentatulosten hallintaan (KETALE)TavoiteKokonaistavoitteena on ollut suunnitella ja toteuttaa keskitetty tietojärjestelmä erilaisten ja eri lähteistä tulevien leviämislaskentatulosten hallinnoimiseksi ja kulloinkin tarvittavien raporttien tuottamiseksi. ToteutusHankkeessa on selvitetty erilaisia teknillisiä vaihtoehtoja tietojärjestelmän arkkitehtuuriksi ja toteutettu niistä parhaaksi katsottu (täksi valikoitui selainpohjainen ratkaisu). Tärkeimpiä huomioon otettavia seikkoja ovat olleet tulosten hallinnointi, erilaisten tilanneraporttien teon helpottaminen ja ylipäänsä leviämis- ja annoslaskennan käytännön tehostaminen. Lisäksi järjestelmän avulla pyritään mahdollisuuksien mukaan edesauttamaan mallitulosten keskinäistä vertailua. Järjestelmää on voitava käyttää myös koulutuksessa ja valmiusharjoituksissa. Hankkeen ensimmäinen vaihe päättyi loppukeväällä 2008, jolloin valmistui ensimmäinen operatiivinen KETALE-versio. Nykyinen toinen vaihe päättyy vuoden 2009 lopussa. Tuloksista tiedottaminen ja tulosten hyödyntäminenLopputuotteena syntyvä KETALE-järjestelmä tehostaa ja helpottaa Suomen viranomaisten toimintaa erilaisten säteilyvaaratilanteiden hoitamisessa ja niihin valmistautumisessa. KETALEen ensimmäisestä versiosta on kerrottu kahdessa kansainvälisessä kokouksessa:
Aiheesta kirjoitetaan mahdollisesti myös ainakin yksi artikkeli kansainväliseen lehteen. YhteistyökumppanitIlmatieteen laitos Aikataulu2005 – 2008 ensimmäinen vaihe, 2008 – 2009 toinen vaihe. VastuuhenkilöJuhani Lahtinen Päivitetty 18.6.2010
|
/ Tutkimus |