Sidosryhmien osallistuminen radioaktiivista kierrätysmetallia koskevaan päätöksentekoon (Stakeholder involvement processes in radioactive scrap metal)Tavoite: Tavoitteena on parantaa viranomaisvalvonnasta vapautettujen aktivoituneiden ja kontaminoituneiden metallien uudelleenkäytön ja kierrätyksen turvallisuutta, kehittämällä sidosryhmien päätöksentekoon osallistumista tukevia menetelmiä ja parantamalla päätöksenteon avoimuutta. Työ on osa Manchesterin Yliopistossa suoritettavaa Master of Philosophy tutkintoa. Toteutus: Aktivoituneiden ja kontaminoituneiden metallien uudelleenkäyttöä ja kierrätystä koskevan päätöksenteon menetelmät arvioidaan sekä kirjallisuustutkimuksen että kyselyiden avulla. Menetelmiä verrataan muussa säteilyn käytön valvonnassa sovellettuihin sidosryhmien osallistumista tukeviin menetelmiin. Tutkinnon osana osallistutaan lisäksi yhdelle tai kahdelle yliopiston järjestämälle kurssille sekä aihetta käsitteleviin kansainvälisiin seminaareihin. Tuloksista tiedottaminen ja tulosten hyödyntäminen: Tulokset esitetään projektiraporteissa ja mahdollisesti yhdessä kansainvälisessä julkaisussa sekä Master of Philosophy -lopputyössä. Projektin tulosten avulla pyritään parantamaan STO:n ammattitaitoa päätöksenteon tukijärjestelmissä. Tulosten perusteella laaditaan toimintasuunnitelma siitä, miten säteilyn käytössä matalasti aktivoituneiden ja kontaminoituneiden metallien kanssa pitäisi tulevaisuudessa toimia. Sidosryhmien osallistumista tukevista menetelmistä saadun kokemuksen toivotaan parantavan päätöksenteon avoimuutta myös viranomaisvalvonnassa. Yhteistyökumppanit: Aikataulu: 2007-2009 Vastuuhenkilö: Markku Koskelainen Päivitetty 28.4.2009
|
/ Tutkimus |