210Po:n analysointi selektiivisellä uutolla – menetelmän validointiTavoitePoloniumin määritys talousvedestä on tärkeää, koska porakaivovettä käyttävien henkilöiden suurin säteilyaltistus tulee radonin jälkeen vedessä esiintyvästä poloniumista. Projektin tavoitteena on analysoida juomavesinäytteiden 210Poaktiivisuuspitoisuuksia menetelmällä, jolla tulos saadaan nykyistä hopealevylle tapahtuvaa saostusta nopeammin ja edullisemmin. ToteutusTutkitaan erilaisten (1 – 3) uuttoliuosten soveltuvuutta poloniumin määrittämiseen juomavesistä. Vedessä esiintyvä polonium uutetaan selektiiviseen uuttoliuokseen. Tuloksia verrataan hopealevylle tehtävään spontaaniin saostukseen. Mikäli menetelmä soveltuu vesien poloniumpitoisuuksien määrittämiseen, menetelmälle tehdään validointi erillisen validointisuunnitelman mukaan. Tuloksista tiedottaminen ja tulosten hyödyntäminenTutkimustuloksista kirjoitetaan pro gradu ja kansainvälinen artikkeli. Tuloksia hyödynnetään STUKin tarjoamissa palvelumittauksissa, STUKin tutkimushankkeissa ja valmiustoiminnassa. Tulosten pohjalta otetaan käyttöön nopeampi ja edullisempi analyysimenetelmä vesien poloniumpitoisuuksien määrittämiseksi. YhteistyökumppanitHelsingin yliopiston radiokemian laboratorio HYRL Aikataulu2007 – 2008 VastuuhenkilöPia Vesterbacka LisätietoaJokelainen L. Polonium-210:n selektiivinen uutto porakaivovedestä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Kemian laitos, Radiokemian laboratorio, 2008 Jokelainen L, Vesterbacka P, Lehto J. Method validation in solvent extraction for 210Po determination from groundwaters. Radiochim. Acta 2010; 98: 91-97 Päivitetty 13.7.2010
|
/ Tutkimus |