4.12.2009 Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan aivokasvainten esiintyvyys ei ole noussut 1990-luvulla. Tämä viittaa siihen, että matkapuhelimien käyttö ei ole vaikuttanut kasvainten riskiin 5–10 vuoden sisällä käytön aloittamisesta. Tulokset julkaistiin arvostetussa Journal of the National Cancer Institute -lehdessä.
Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa matkapuhelimien käyttö yleistyi huomattavasti 1990-luvulla alkuvuosien alle kymmenestä prosentista yli puoleen väestöstä. Tutkimuksella haluttiin selvittää, heijastuuko käytön lisääntyminen aivokasvainten eli pahanlaatuisten gliooman ja aivokalvon hyvänlaatuisen meningeooman määrissä. Tutkimus perustui pohjoismaisten syöpärekisterien keräämiin tietoihin vuosilta 1974–2003.
”Päätulos on, ettei aivokasvainten määrä Pohjoismaissa ole selvästi kasvanut 1990-luvulta”, sanoo Säteilyturvakeskuksen (STUK) tutkimusprofessori Anssi Auvinen. Glioomien ilmaantuvuus suureni hitaasti koko kolmen vuosikymmenen ajan. Meningeoomien ilmaantuvuus kasvoi miehillä samaa tahtia mutta naisilla selvästi nopeammin 1990-luvun alkuvuosiin saakka, mutta ei enää sen jälkeen. Esiintymisessä ei havaittu muutosta vuosien 1998–2003 aikana, jolloin matkapuhelinten vaikutuksen voisi odottaa tulevan esiin, mikäli riski ilmenee kymmenen vuoden kuluessa käytön aloittamisesta. ”Aikaväli on riittävä osoittamaan kymmenen vuoden aikavälillä kännykän käytön yleistymisestä tapahtuvat ilmaantuvuuden muutokset. Tutkimus ei kuitenkaan anna vastausta siihen, onko yli kymmenen vuotta kestävällä kännykän käytöllä yhteyttä aivokasvainriskiin. Aivokasvainten esiintyvyyttä onkin perusteltua seurata myös jatkossa”, kertoo Anssi Auvinen. Tutkimus koski 20–79-vuotiaiden ikäryhmiä Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Neljässä maassa havaittiin tarkastelujakson aikana yhteensä noin 60 000 aivokasvaintapausta. Päätutkijana toimi Isabelle Deltour Tanskan Syöpäepidemiologian instituutista. Suomesta tutkimuksessa olivat mukana STUK ja Syöpärekisteri. Time Trends in Brain Tumor Incidence Rates in Denmark, Finland, Norway, and Sweden, 1974–2003. Isabelle Deltour, Christoffer Johansen, Anssi Auvinen, Maria Feychting, Lars Klaeboe, Joachim Schüz. J Natl Cancer Inst 2009;101:1721–1724. Lisätietoja: « Takaisin edelliselle sivulle Päivitetty 4.12.2009 |
/ STUK |
