![]() |
||||||
| Etusivu > |
|
|||||
SKI vaatii parannuksia Forsmarkin ydinvoimalaitokselle14.9.2006
Ruotsin ydinturvallisuusviranomainen SKI on 14.9.2006 ilmoittanut päätöksestä, jonka mukaan Forsmark 1 ja 2 laitosyksiköt saa käynnistää vasta kun 25.7. havaitun häiriön toistumisen estämiseksi välttämättömät välittömät toimenpiteet on tehty.
Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa varavoimalaitteiden ylijännitesuojauksen parantaminen ja dieselgeneraattoreiden toiminnan varmentaminen. Pitemmällä tähtäimellä tehtäviä parannustoimenpiteitä on myös kehitelty, ja niitä voidaan tarvita muillakin Ruotsin laitoksilla. Ruotsissa Forsmarkin ydinvoimalaitoksen ykkösyksiköllä sattui 25.7.2006 sähköhäiriö, jonka yhteydessä paljastui voimalaitoksen varavoimajärjestelmistä suunnitteluvirheitä. Niiden takia osa turvallisuudelle tärkeitä akkuvarmennettuja sähkönsyöttöjä (ns. UPS) sammui ja varavoimageneraattoreista vain puolet toimi. Sen seurauksena muun muassa valvomon näyttölaitteista puolet pimeni 22 minuutin ajaksi. Laitoksen ohjaajat palauttivat laitokselle riittävän sähkönsyötön kytkemällä sen valtakunnan verkkoon vaihtoehtoista reittiä pitkin. Vastaavia heikkouksia on löydetty Forsmark 2:lta, joka on täysin samanlainen kuin Forsmark 1. Myös Oskarshamnin ydinvoimalaitoksen ykkös- ja kakkosyksiköt, jotka ovat samaa vanhempaa ruotsalaista reaktorisukupolvea kuin Forsmark 1, ajettiin tapahtuman jälkeen alas, jottei samanlainen häiriö toistu niissä. Voimayhtiöiden ja Ruotsin ydinturvallisuusviranomaisen SKI:n mukaan muilla Ruotsin ydinvoimalaitoksilla (Ringhals 1-4, Forsmark 3 ja Oskarshamn 3) ei ole löydetty vastaavia heikkouksia. Ruotsin tilanne johti tutkimuksiin myös SuomessaSuomessa selvitettiin välittömästi tapahtuman jälkeen, olisiko samanlainen häiriö mahdollinen Olkiluodossa tai Loviisassa. Selvitysten mukaan ei ole. Loviisassa ei ole UPS-laitteita vastaavassa tehtävässä, Olkiluodossa taas on, mutta niissä ylijännitesuojaukset on aseteltu tarkoituksenmukaisemmin kuin Forsmarkissa. Sekä Loviisan että Olkiluodon dieselgeneraattoreiden toiminta on yksinkertaisempaa kuin Forsmarkissa, eikä vastaava toiminnan estyminen ole mahdollista. Kaikesta huolimatta Olkiluodon ja Loviisan laitosten sisäisten sähköverkkojen toimintaa häiriötilanteissa ja laitteiden häiriönsietokykyä tutkitaan perusteellisesti ja tarvittaessa laitoksia parannetaan. Tapaus vaikutti myös rakenteilla olevan Olkiluoto 3:n varavoimajärjestelmien suunnitteluun. Paristovarmennettu sähkönsyöttö turvallisuusjärjestelmille on suunniteltu uudelleen siten, että esimerkiksi UPS-laitteiden sammuminen ei voi keskeyttää sähkönsyöttöä. Selvitysten yhteydessä STUK ja SKI ovat yhdessä arvioineet tapahtuman kulkua sekä eri reaktoreilla mahdollisia ja/tai tarvittavia parannustoimenpiteitä. Yhteydenpito jatkuu.
|
|
| © STUK | www.stuk.fi | |