Takana noin 37 vuotta työtä säteilyturvallisuuden parissa: tarkastuksia, selvityksiä, tutkimusta, turvallisuuslupia, koulutuspäiviä, … Työssä on ollut koko ajan keskiössä säteily, potilaan säteilyaltistus, säteilyn käyttäjät ja ne ympäristöt, jossa säteilyä käytetään. Mitä tältä ajalta on jäänyt tarkastajan mieleen?

80-luvun alkuun mennessä Suomeen oli saatu luotua terveyskeskusten verkko, jossa terveyskeskuksen osana oli usein myös röntgenhuone. Tyypillisesti kunnalla oli säteilyn käyttöön oikeuttava turvallisuuslupa. Terveyskeskukset olivat varsin itsenäisiä oman kuntansa piirissä.

Vuosikymmenien saatossa terveyskeskukset ovat vapaaehtoisesti tai olosuhteiden pakosta liittyneet osaksi sairaanhoitopiiriä ja menettäneet samalla itsenäiset toimintamahdollisuutensa. Sairaanhoitopiirit ohjailevat terveyskeskusten radiologista toimintaa ja joissakin tapauksissa ovat sen myös lopettaneet. Tähän yhteiskunnassa tapahtuvaan muutokseen säteilyn käyttöä valvova viranomainen – Säteilyturvakeskus – on tarkastus- ja valvontatyössään osallistunut mm. huolehtimalla turvallisuuslupien kautta, että olosuhteet säteilyn käytölle säilyvät asianmukaisina. Tärkeänä osana säteilyturvallisuuden varmistamista ovat myös olleet tarkastajan käynnit toiminnan harjoittajan yksiköissä. Turvallisuusluvat ovat muuttuneet kattamaan suurempia kokonaisuuksia kuin aiemmin ja samalla säteilytoiminnan käytännön toteuttamiseen on tullut mukaan ammattiryhmiä, jotka osaltaan helpottavat viranomaisen valvontatyötä.

Filmeistä taulukuvailmaisimiin

Aloittaessani viranomais- ja valvontatyöt vuonna 1979 terveydenhuollon radiologinen kuvantaminen perustui filmitekniikkaan. Tutkimuksesta otetut kuvat kulkivat aitoina filmeinä muun potilasmateriaalin mukana. Ja jossakin kohdassa kuvat nostettiin lääkärin – ehkä radiologin – tulkittaviksi valotaululle. Vielä 80-luvulla terveyskeskuksissa konsultteina käyvillä radiologeilla oli selkeä rooli sekä kuvien tulkitsijoina että perinteisten läpivalaisututkimusten tekijöinä. Nykyisin asiantuntijana terveyskeskuksessa käyvä radiologi keskittyy lähinnä UÄ-tutkimuksiin.

Filmiin perustuvaa kuvaustekniikkaa seurasi kuvalevyihin pohjaava tekniikka, jota voidaan pitää välivaiheena siirryttäessä nykyiseen taulukuvailmaisimiin perustuvaan kuvantamiseen.

Säteilyturvallisuuden näkökulmasta filmitekniikalla oli pitkä ja vakiintunut rooli kuvantamisessa. Potilaan säteilyaltistusta oli viety tietoisesti alaspäin mm. kehittämällä nopeampia filmejä ja vahvistuslevyjä. Kuvalevyihin perustuva tekniikka vapautti kuvantamisen mustien tai vaaleiden kuvien ongelmasta; kuva voitiin muokata sopivaan tummuuteen käsittelemällä. Tämä antoi mahdollisuuden suuriinkin potilaan säteilyaltistuksen vaihteluihin ja samalla myös korkeisiin potilasannoksiin.

Kun kuvaukset toteutetaan nykyisellä taulukuvailmaisimiin perustuvalla tekniikalla, potilasannokset esimerkiksi natiivikuvantamisessa ovat merkittävästi pienempiä kuin edeltäviä tekniikoita käyttäen. Tosin myös taulukuvailmaisimet antavat mahdollisuuden kohtuuttoman suuriin potilasannoksiin. Nykyisin asiaan on puututtu mm. kiinnittämällä entistä enemmän huomiota moniammatillisten työryhmien käyttöön tutkimusten optimoinnissa.

Kaiken kaikkiaan potilasannokset ovat tavanomaisissa röntgentutkimuksissa laskeneet huomattavasti tarkastajan urani aikana. Sitä vastoin radiologiaan on tullut uusia tutkimustyyppejä, joissa potilasannokset – ja samalla usein myös henkilökunnan annokset – ovat aiempiin tutkimuksiin verrattuna korkeita. Näitä uusia säteilyn käytön alueita ovat mm. toimenpideradiologia, kardiologia ja tietokonetomografia. Ne ovat nousseet säteilyn käytön valvonnassa keskeiseen rooliin.

Mutta mitä tarkastajan työ on konkreettisesti ollut?

Ennen nykyistä säteilylakia vuodelta 1991 tarkastajan työnä säteilyn käyttöpaikoissa oli valvoa röntgenlaitteiden teknistä toimivuutta ja varmistaa käyttötilojen säteilysuojausten riittävyys. Käyttötilojen säteilysuojausten tarkastaminen on säilynyt koko tarkastajan urani ajan osana uusien käyttöpaikkojen tarkastustapahtumaa, mutta muu tarkastustoiminta on muuttunut paljon.

Vielä 80-luvulla tarkastus kohdistui säteilymittarilla ja muilla tarpeellisilla mittareilla röntgenlaitteisiin, jotka saattoivat olla hyvin monenkirjavia johtuen mm. silloisesta tavasta hankkia röntgenlaitteita; samassa laitteessa saattoi olla useiden laitetoimittajien osia. Kun tähän yhdistetään laitteistoa huoltavan asentajan ammattitaito, lopputulos saattoi olla kokonaisuutena haastava. Tutkimuspöytä saattoi olla yhdeltä toimittajalta, röntgengeneraattori toiselta ja läpivalaisulaitteen osuus kolmannelta. Nykyisin laitteet ovat lähes aina yhden toimittajan kokonaisuuksia.

Nykyisen säteilylain perusteella tehtävät tarkastukset pitävät sisällään käyttötilojen säteilysuojausten tarkastuksen lisäksi radiologisen yksikön laatujärjestelmän selvittelemisen. Suurten kokonaisuuksien, kuten keskussairaaloiden, tarkastuksissa laatujärjestelmän selvittäminen saattaa viedä aikaa jopa päiviä.

Käyttöpaikalla tehtävien säteilymittausten osuus on huomattavasti vähentynyt verrattuna aiempiin röntgenlaitteiden kattaviin teknisiin mittauksiin. Nykyisessä valvontamallissa nousee esille käyttöpaikan vastuuhenkilöiden kanssa tehtävä yhteistyö ja ajatusten vaihto. Yhteistyökumppaneina suurissa tarkastuskohteissa on useita ammattiryhmiä.

Tarkastajan työ on ollut matkustamista vaihtelevissa olosuhteissa, liikkumista erilaisissa terveydenhuollon kohteissa, säteilyturvallisuuden varmistamista käyttöpaikoilla eri menetelmin, ammattitaustaltaan erilaisten ihmisten kohtaamista ja nyt lisääntyneessä määrin kiirettä, joka tuntuu olevan ajan henki koko yhteiskunnassa.

Tietenkin näin tarkastajan uran loppumetreillä myös pohdiskelee asiaa: onko tekemälläni työllä viranomaisena ja tarkastajan toimilla kentällä ollut jotakin vaikuttavuutta?

Esille voisi nostaa joitakin tärkeitä asioita, joita valvonnassa on viety kentälle: radiologisessa toiminnassa on eri ammattiryhmissä tiedostettu koulutuksen merkitys, laadunvalvonta on otettu osaksi yksiköiden toimintaa, yhteistyö eri ammattiryhmien välillä on lisääntynyt ja toiminnan harjoittajat on saatu oivaltamaan, että vastuu säteilyn käytöstä on heidän turvallisuuslupansa piirissä heillä, ei valvovalla viranomaisella.


Ylitarkastaja Markku Pirinen on jäämässä eläkkeelle STUKin säteilyn käyttö terveydenhuollossa -toimistosta.

Jaa tämä sivu