Poikkea hetkeksi, rakas lukijani, mukaani retkelle hiljaisten ihmisten maahan. Niemelle, joka lepää pohjoisen Euroopan laidalla surumielisten päivien ja öiden sylissä. Kuten sekalaiset sisävedet rantakiviään, silottavat direktiivit, asetukset ja suositukset sen iättömiä kasvoja. Kuitenkin sen lupa-arkistot ja käyttöpaikat ovat valmiina kertomaan sinulle, kuinka outo oletkin, ihmeellistä tarinaa. Sinä nykyajan ihminen, tule kuulemaan tarinaa kaukaisen kautta. Alkaen siitä, kun maan sula sisus, jossa alkuaineet myllertävät, oli kuumimmillaan kovan kuorensa alla.  

Maanpiiri oli myrskypilvien ympäröimä. Pilvet etsivät sijaansa. Purkivat turhautumisensa satamalla ja salamoin. Lopulta kävi niin, että salamat iskivät hyllyvään alkulimaan ja tekivät siitä elävän. Limasta ponnistautui maan päälle raajaolento. Maalta se päätyi puuhun pudotakseen takaisin maahan. Näin syntyi tarkastusmies.

Puki päälleen vyön ja henkselit. Nyppi luolissa loisia kanssanisäkkäiden lihasta. Kävi kuulemassa Heettiläisen kuninkaan arkistonhoitajaa: ”Mitä on sivistys? Myös me osaamme lukea ja kirjoittaa ja keräämme numeroituja savitauluja arkistoomme. On vain ihmisystävällisyyttä, jos puhkaisemme silmät vangeilta, jotka joutuvat ikänsä pyörittämään myllynkiviä, sillä tämä työ on hyvin raskasta ja tuntuisi heistä vielä raskaammalta, jos he näkisivät taivaan ja maan ja lintujen lentävän taivaalla.” Ja roomalaisten aikaan Tacitusta: ”Sine ira et studio.” Valvoi kuninkaiden ja keisareiden hovien pinta- ja pohjahiivain koostumukset. Silmäili tarkoin traktaatit konventikkeliplakaattien hengessä.

Poikkesi Relanderin apuna tiedustamassa, vaivasiko sairasta pitkällinen sydänalavika, pitkällinen kolotus,  yskä, päänkipu tahi muu pitkällinen kivuloisuus ja kirjasi symptoomit.

Kovin moninaisia seikkoja on ajan saatossa uskottu tarkastettavaksi ja toisinaan on tarkastus muuttunut hyvin perinpohjaiseksi. Ovatpa ennättäneet maailmansodat, auringon- ja kuunpimennykset sekä halpuuttaminen pyyhkäistä ylitse, mutta tarkastettavaa on riittänyt. Siinä sivussa ovat järventaukset ja merenmaat saaneet vaihtua haavikkoihin ja huovisiin. Ja sen perään monet muut moniin muihin. Mutta tarkastaja tarkasti tarkasti yhä.

Kirjasi Lemminkin äidin sanat: ”Niin ne ovat nämä miehet kuin liekkejä, jotka eivät pysy tulisijassa, ne ovat huoneessa kulkevaisia tulenliekkejä, ulos tahtovat, miekan tahtovat. Ja kun ne tulevat, retkiltänsä, niin tuhkaa on niillä mieli ja sielu täynnä.” Ja ponnisti keskittymiskykynsä äärilleen, kun tarkkaavaisuuttaan koetteli seitsemänkymmentäluvun alun loogillinen paino: ”On ehdotettu että tähdet olisi poistettava näkyvistä. Sitä ei ole vastustettu. Se on jo hyväksytty.

Istuu nyt hotellihuoneen ilmastointilaitteen ennalta-asetetussa hyrinässä pujotellen monitoriyksiköitä ja nuklideja pöytäkirjojen liitetiedostoihin. Klikkaus klikkaukselta suureet ja lukuarvot asettuvat arkistoitaviksi. Rivien välit ja marginaalit jäävät tyhjiksi, mutta minnekään eivät ole kadonneet päivän kohtaamiset, kuulumiset ja hymyt. Ne painuvat tyynylle, kun syyniyksilö vaipuu uneen.

Tarkastaa aamulla neljän minuutin muna suussaan havukka-aholaisittain, että ”Nousee taas aurinko vanhoja tikapuitaan, nousee entiseltä muistiltaan. Tulee samasta paikasta kuin ennenkin, vanha, kokenut suunnistaja.” Se on luonnonlaki. Se on hyvä niin.


Tarkastaja Jukka Liukkonen, STUK
Kirjoittaja on intomielinen mestari Martti Merenmaan lukija. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 120 vuotta kirjailijan syntymästä.

Jaa tämä sivu