Röntgenlaitteen kunnontarkkailu varmistaa turvallisuuden

Onnistuneiden röntgenkuvien edellytyksenä on, että röntgenlaite toimii tarkoitetulla tavalla. Röntgenlaitteen kuntoa ja toimivuutta on seurattava säännöllisesti, jotta toiminnan turvallisuus säilyy vaadittavalla tasolla.

Laitteen säätäminen, kuvausarvot ja suodatus

Jos röntgenlaitteella otetaan kuvia, joissa säteilykeila suuntautuu vaakasuoraan, röntgenlaitteessa on oltava säädettävä valomerkkikaihdin. Erikoistapauksissa, esimerkiksi raviradalla kuvattaessa, voidaan hyväksyä valomerkkikaihtimen sijasta portaittain säädettävä kaihdin ja säteilykeilan keskitystä osoittava teleskooppisuuntain tai muu laite, jolla säteilykeila voidaan kohdistaa kasetille. Tällöin laitteesta on ilmettävä säteilykeilan koko käytettävillä kuvausetäisyyksillä. Säteilykentän ja valomerkkien reunat eivät saa poiketa toisistaan käytössä olevalla kuvausetäisyydellä enempää kuin 1 cm.

Röntgenputken primäärisäteilyn kokonaissuodatuksen on vastattava vähintään 1 mm alumiinia, kun suurin kuvausjännite on enintään 60 kV. Jos kuvausjännite on suurempi kuin 60 kV, kokonaissuodatuksen on vastattava vähintään 2 mm alumiinia. Säteilyn kokonaissuodatuksen arvo on oltava merkitty röntgenputken vaippaan.

Laitevalmistajan ilmoittamaa suurinta sallittua kuormitusta käytettäessä röntgenputken suojavaipan läpi pääsevä vuotosäteily ei saa ylittää arvoa 1 mSv yhden tunnin käyttöaikana yhden metrin etäisyydellä fokuksesta.

Säteilyannosten toistettavuuden on oltava riittävän hyvä, jotta filmin mustuma pysyisi samana samoja kuvausarvoja käytettäessä. Mustumien vaihtelu ilmaisee tavallisimmin kuvausjännitteen, -virran tai -ajan muutosta edellyttäen, että filmin kehitys pysyy vakiona.

Filmit, vahvistuslevyt ja kehitys vaikuttavat annoksiin ja kuvanlaatuun

Filmien ja vahvistuslevyjen herkkyys vaikuttaa tarvittavaan säteilymäärään ja siten myös kuvauksista aiheutuneisiin annoksiin. Mitä herkempiä filmejä ja vahvistuslevyjä käytetään, sitä pienempi on tarvittava annos. Herkkiä filmejä ja vahvistuslevyjä käytettäessä haittana saattaa olla jonkin verran huonompi kuvanlaatu kuin epäherkempiä käytettäessä.

Kuvattaessa paksuja kohteita, esimerkiksi suuren koiran vatsaonteloa, on yleensä suositeltavaa käyttää herkkiä vahvistuslevyjä, jotta liike-epätarkkuus ei pitkän kuvausajan vuoksi huonontaisi kuvaa. Näissä kuvauksissa kuvanlaatua voidaan parantaa käyttämällä hilaa. Pienten luiden kuvauksissa hienorae- ja mammografiakasetit saattavat olla hyödyllisiä hyvän piirtokyvyn vuoksi. Nämä kasetit eivät kuitenkaan välttämättä sovellu rutiinikuvauksiin niiden edellyttämien suurempien kuvausarvojen vuoksi. Myös röntgenlaitteen teho saattaa olla rajoittava tekijä erityisesti paksuja kohteita kuvattaessa.

Sironneen säteilyn vähentämiseen käytetään hilaa. Hila on levy, jossa on ohuita lyijyliuskoja eli lamelleja ja niiden väleissä röntgensäteilyä helposti läpäisevää väliainetta. Väliaine on tavallisesti alumiinia, mutta nykyisin käytetään myös hiilikuitua.

Filmit voidaan kehittää joko käsin tai kehityskoneella. Huonon kuvanlaadun yleinen syy on virheellinen filmin kehitys. Tämän vuoksi on tärkeää, että kehitystä valvotaan esimerkiksi sensitometrifilmien avulla sopivin väliajoin kehitysnesteiden vanhentumisen ja kehityksessä tapahtuvien äkillisten muutosten havaitsemiseksi. Kehitteen ja kiinnitteen valmistajan ohjeellista kehitysaikaa, -lämpötilaa ja -nesteiden sekoitussuhdetta käyttäen varmistetaan mahdollisimman hyvä tulos. Kehityshuoneen on oltava valotiivis ja riittävän tilava ja ilmava, jotta siellä voidaan työskennellä asianmukaisesti, eivätkä kehittämättömät röntgenfilmit valotu tai hunnutu niitä käsiteltäessä.

Lisätietoa asiasta on Säteilyturvallisuus eläinröntgentutkimuksissa -oppaassa.

Jaa tämä sivu

YHTEYSTIEDOT YHTEYSTIEDOT

Eläinröntgentutkimukset
Puhelin 09 759 88 246