Työpaikkojen radonpitoisuudet Suomessa

Säteilyturvakeskuksen radonmittauspurkeilla on Suomessa tehty vuosina 2001–2017 noin 23000 mittausta työpaikoilla. Lukemassa ovat mukana sellaiset mittaukset, joista löytyvät vähintään mittaustulos sekä paikkatieto kunta- tai osoitetasolla. Sisäilman radonmittauksia työpaikoilla tekevät Säteilyturvakeskuksen lisäksi muutkin toimijat.

Sisäilman radonpitoisuudet saattavat vaihdella paljon jopa samalla postinumeroalueella. Pitoisuudet ovat korkeimpia läpäisevillä soraharjuilla ja matalimpia tiiviillä savimailla. Lisäksi rakennustapa vaikuttaa radonpitoisuuteen. Radonpitoisuuden mittaaminen työpaikalla onkin pakollista:

  1. Kaikissa maan alla sijaitsevissa työtiloissa, joissa työskennellään pysyvästi.
  2. Kunnissa, joissa mitatuista radonpitoisuuden vuosikeskiarvoista vähintään 10 prosenttia ylittää arvon 400 becquereliä kuutiometrissä (Bq/m³) ilmaa. Säteilyturvakeskus ylläpitää luetteloa näistä kunnista.
  3. Työpaikoilla, jotka sijaitsevat harjuilla tai muilla hyvin ilmaa läpäisevillä sora- tai hiekkamuodostumilla koko maassa.
  4. Vesilaitoksilla, jotka käsittelevät pohjavettä.

 

Työpaikan radonpitoisuutta ei tarvitse mitata:

  • jos työpaikassa ei ole työntekijöitä
  • jos työnantajalla ei ole työtiloja
  • jos työpaikka sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa tai ylempänä.  

Työpaikoilla radonpitoisuus ei saa säännöllisessä työssä ylittää arvoa 400 Bq/m³ (Säteilyasetus 27 §). Jos arvo ylittyy, Säteilyturvakeskus antaa määräyksiä radonpitoisuuden pienentämiseksi tai lisäselvitysten tekemiseksi.
Hae oman kuntasi tai postinumeroalueesi työpaikkojen radonmittaustuloksia
Hakutuloksissa ovat mukana ne postinumeroalueet tai kunnat (aluejako 2017), joissa on tehty vähintään viisi työpaikkamittausta. Tuloksissa on mukana radonpurkkimittauksien tulokset sekä maan alaisista työpaikoissa, että maan päällä sijaitsevista tavanomaisista työpaikoissa.

Työpaikkojen radonpitoisuudet kunnittain

 -kirjaimella alkavat kunnat

A-kirjaimella alkavat kunnat

Kunta
Mittauksia työpaikoilla
Keskiarvo, Bq/m3
Mediaani, Bq/m3
300 Bq/m3 ylitykset
400 Bq/m3 ylitykset
500 Bq/m3 ylitykset
2000 Bq/m3 ylitykset
3000 Bq/m3 ylitykset
Kunta
Akaa
Mittauksia työpaikoilla
26
Keskiarvo, Bq/m3
123
Mediaani, Bq/m3
65
300 Bq/m3 ylitykset
8.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
8.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
8.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Kunta
Alajärvi
Mittauksia työpaikoilla
9
Keskiarvo, Bq/m3
74
Mediaani, Bq/m3
66
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Kunta
Alavus
Mittauksia työpaikoilla
5
Keskiarvo, Bq/m3
73
Mediaani, Bq/m3
98
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Kunta
Artjärvi
Mittauksia työpaikoilla
6
Keskiarvo, Bq/m3
223
Mediaani, Bq/m3
41
300 Bq/m3 ylitykset
33.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Kunta
Asikkala
Mittauksia työpaikoilla
118
Keskiarvo, Bq/m3
660
Mediaani, Bq/m3
112
300 Bq/m3 ylitykset
31.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
26.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
7.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
Kunta
Askola
Mittauksia työpaikoilla
103
Keskiarvo, Bq/m3
298
Mediaani, Bq/m3
96
300 Bq/m3 ylitykset
23.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
18.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
1.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
1.0 %

Työpaikkojen radonpitoisuudet postinumeroalueittain

 -alkuiset postinumeroalueet

00-alkuiset postinumeroalueet

Posti­numero
Kunta
Mittauksia työpaikoilla
Keskiarvo, Bq/m3
Mediaani, Bq/m3
300 Bq/m3 ylitykset
400 Bq/m3 ylitykset
500 Bq/m3 ylitykset
2000 Bq/m3 ylitykset
3000 Bq/m3 ylitykset
Posti­numero
00014
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
14
Keskiarvo, Bq/m3
211
Mediaani, Bq/m3
58
300 Bq/m3 ylitykset
43.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
36.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
7.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00051
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
8
Keskiarvo, Bq/m3
184
Mediaani, Bq/m3
60
300 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00065
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
6
Keskiarvo, Bq/m3
251
Mediaani, Bq/m3
246
300 Bq/m3 ylitykset
50.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00100
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
161
Keskiarvo, Bq/m3
275
Mediaani, Bq/m3
117
300 Bq/m3 ylitykset
19.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
11.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
3.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
1.0 %
Posti­numero
00101
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
26
Keskiarvo, Bq/m3
143
Mediaani, Bq/m3
45
300 Bq/m3 ylitykset
12.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
12.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
12.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00120
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
7
Keskiarvo, Bq/m3
1416
Mediaani, Bq/m3
54
300 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
Posti­numero
00130
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
69
Keskiarvo, Bq/m3
242
Mediaani, Bq/m3
107
300 Bq/m3 ylitykset
26.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
23.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
16.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00140
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
18
Keskiarvo, Bq/m3
64
Mediaani, Bq/m3
52
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00141
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
8
Keskiarvo, Bq/m3
22
Mediaani, Bq/m3
8
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00150
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
17
Keskiarvo, Bq/m3
587
Mediaani, Bq/m3
386
300 Bq/m3 ylitykset
53.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
47.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
47.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
6.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
6.0 %
Posti­numero
00160
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
35
Keskiarvo, Bq/m3
127
Mediaani, Bq/m3
50
300 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
6.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00170
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
55
Keskiarvo, Bq/m3
271
Mediaani, Bq/m3
111
300 Bq/m3 ylitykset
27.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00190
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
19
Keskiarvo, Bq/m3
3672
Mediaani, Bq/m3
2112
300 Bq/m3 ylitykset
63.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
63.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
63.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
58.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
42.0 %
Posti­numero
00210
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
11
Keskiarvo, Bq/m3
400
Mediaani, Bq/m3
410
300 Bq/m3 ylitykset
73.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
55.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
45.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00240
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
11
Keskiarvo, Bq/m3
375
Mediaani, Bq/m3
88
300 Bq/m3 ylitykset
45.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
45.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
27.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00250
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
33
Keskiarvo, Bq/m3
226
Mediaani, Bq/m3
88
300 Bq/m3 ylitykset
21.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
15.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
15.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00260
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
5
Keskiarvo, Bq/m3
115
Mediaani, Bq/m3
158
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00270
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
8
Keskiarvo, Bq/m3
72
Mediaani, Bq/m3
49
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00310
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
46
Keskiarvo, Bq/m3
319
Mediaani, Bq/m3
181
300 Bq/m3 ylitykset
33.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
22.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
2.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00320
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
6
Keskiarvo, Bq/m3
175
Mediaani, Bq/m3
50
300 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00370
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
14
Keskiarvo, Bq/m3
456
Mediaani, Bq/m3
410
300 Bq/m3 ylitykset
50.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
50.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
50.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00380
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
9
Keskiarvo, Bq/m3
513
Mediaani, Bq/m3
147
300 Bq/m3 ylitykset
22.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
22.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
22.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
11.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
11.0 %
Posti­numero
00400
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
6
Keskiarvo, Bq/m3
113
Mediaani, Bq/m3
71
300 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00430
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
10
Keskiarvo, Bq/m3
779
Mediaani, Bq/m3
783
300 Bq/m3 ylitykset
60.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
60.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
60.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
10.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00440
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
14
Keskiarvo, Bq/m3
155
Mediaani, Bq/m3
87
300 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
7.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
7.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00510
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
37
Keskiarvo, Bq/m3
146
Mediaani, Bq/m3
117
300 Bq/m3 ylitykset
8.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
8.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00520
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
15
Keskiarvo, Bq/m3
353
Mediaani, Bq/m3
125
300 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00530
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
43
Keskiarvo, Bq/m3
429
Mediaani, Bq/m3
100
300 Bq/m3 ylitykset
19.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
12.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
Posti­numero
00560
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
19
Keskiarvo, Bq/m3
185
Mediaani, Bq/m3
107
300 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00570
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
6
Keskiarvo, Bq/m3
103
Mediaani, Bq/m3
40
300 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00580
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
6
Keskiarvo, Bq/m3
80
Mediaani, Bq/m3
71
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00610
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
10
Keskiarvo, Bq/m3
397
Mediaani, Bq/m3
82
300 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
10.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00620
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
17
Keskiarvo, Bq/m3
288
Mediaani, Bq/m3
75
300 Bq/m3 ylitykset
18.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
12.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
12.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00630
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
18
Keskiarvo, Bq/m3
82
Mediaani, Bq/m3
71
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00640
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
16
Keskiarvo, Bq/m3
297
Mediaani, Bq/m3
73
300 Bq/m3 ylitykset
31.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
31.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
6.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00650
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
19
Keskiarvo, Bq/m3
301
Mediaani, Bq/m3
76
300 Bq/m3 ylitykset
21.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
21.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
16.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00660
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
54
Keskiarvo, Bq/m3
252
Mediaani, Bq/m3
177
300 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
7.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
6.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
2.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00700
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
18
Keskiarvo, Bq/m3
1016
Mediaani, Bq/m3
28
300 Bq/m3 ylitykset
17.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
11.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
11.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
11.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
11.0 %
Posti­numero
00710
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
12
Keskiarvo, Bq/m3
310
Mediaani, Bq/m3
143
300 Bq/m3 ylitykset
25.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
25.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
25.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00730
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
5
Keskiarvo, Bq/m3
223
Mediaani, Bq/m3
154
300 Bq/m3 ylitykset
40.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
20.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00740
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
8
Keskiarvo, Bq/m3
170
Mediaani, Bq/m3
62
300 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00750
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
22
Keskiarvo, Bq/m3
86
Mediaani, Bq/m3
29
300 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
5.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00770
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
24
Keskiarvo, Bq/m3
77
Mediaani, Bq/m3
35
300 Bq/m3 ylitykset
4.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
4.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00800
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
8
Keskiarvo, Bq/m3
219
Mediaani, Bq/m3
103
300 Bq/m3 ylitykset
25.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
25.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
13.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00840
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
7
Keskiarvo, Bq/m3
186
Mediaani, Bq/m3
115
300 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
14.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00860
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
12
Keskiarvo, Bq/m3
45
Mediaani, Bq/m3
34
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00880
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
70
Keskiarvo, Bq/m3
116
Mediaani, Bq/m3
58
300 Bq/m3 ylitykset
10.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
7.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00890
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
10
Keskiarvo, Bq/m3
218
Mediaani, Bq/m3
122
300 Bq/m3 ylitykset
40.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
30.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
10.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00900
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
20
Keskiarvo, Bq/m3
137
Mediaani, Bq/m3
84
300 Bq/m3 ylitykset
15.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
10.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
10.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00910
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
18
Keskiarvo, Bq/m3
3226
Mediaani, Bq/m3
3176
300 Bq/m3 ylitykset
67.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
67.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
67.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
67.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
50.0 %
Posti­numero
00920
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
23
Keskiarvo, Bq/m3
144
Mediaani, Bq/m3
133
300 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00930
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
11
Keskiarvo, Bq/m3
123
Mediaani, Bq/m3
134
300 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00940
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
11
Keskiarvo, Bq/m3
173
Mediaani, Bq/m3
107
300 Bq/m3 ylitykset
18.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
9.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Posti­numero
00950
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
25
Keskiarvo, Bq/m3
773
Mediaani, Bq/m3
210
300 Bq/m3 ylitykset
40.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
32.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
24.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
4.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
4.0 %
Posti­numero
00980
Kunta
Helsinki
Mittauksia työpaikoilla
12
Keskiarvo, Bq/m3
51
Mediaani, Bq/m3
45
300 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
400 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
500 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
2000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
3000 Bq/m3 ylitykset
0.0 %
Jaa tämä sivu

Tutustu myös asuinalueesi radonpitoisuuksiin Tutustu myös asuinalueesi radonpitoisuuksiin

Yhteyshenkilö

Yhteyshenkilö

  • Katja Kojo / Tarkastaja
    puh. +358975988472