Köyhdytetty uraani

Köyhdytetty uraani on uraanipolttoaineen valmistuksessa syntyvä sivutuote, joka sisältää pääasiassa uraani-238 isotooppia. Uraani-238:n puoliintumisaika on hyvin pitkä, 4,5 miljardia vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että radioaktiivisia hajoamisia tapahtuu hyvin harvakseltaan eli aine on vain lievästi radioaktiivista. Uraanipolttoaine on rikastettu luonnon uraanista sen fissiokelpoisen uraani-235 isotoopin suhteen. Rikastusprosessi poistaa sekä rikastetusta että köyhdytetystä uraanista luonnon uraaninsarjan muut radioaktiiviset aineet kuten radonia tuottava radiumin sekä toriumin. Köyhdytetty uraani on siis vähemmän radioaktiivista kuin luonnon uraani tai rikastettu uraani.

Köyhdytettyä uraania käytetään suuren painonsa ja lujuutensa vuoksi esim. ammuksissa, tankkien suojamateriaalina, sairaaloissa säteilylähteiden suojamateriaalina, lentokoneissa ja laivoissa painoina.

Köyhdytetty uraani sodassa

Uraaniammus ja säteilymittari.

Köyhdytettyä uraania käytetään ammuksissa sen hyvien läpäisyominaisuuksien takia, ei säteilyominaisuuksien takia. Köyhdytettyä uraania on käytetty ammuksissa 1990-luvulla Balkanilla ja Persianlahden sodassa, 2000-luvulla Afganistanissa, Irakissa ja luultavimmin myös Libanonissa.

Kun köyhdytettyä uraania sisältävä läpäisykärki hajoaa osuessaan paksusti panssaroituun tankkiin, se syttyy palamaan. Palamista ei tapahdu silloin, kun ammus osuu maahan, rakennuksiin tai ohuesti panssaroituihin kohteisiin, koska tällöin kova läpäisykärki säilyy ehjänä. Merkittävää altistumista uraanille tapahtuneekin lähinnä panssaritaistelutilanteessa, jolloin palamisessa syntyvä hienojakoinen pöly voi hengityksen mukana joutua keuhkoihin. Pöly voi sisältää myös muita myrkyllisiä metalleja.

Pöly laskeutuu suhteellisen nopeasti maahan ja sitoutuu muihin maanpinnan aineksiin. Pieniä määriä voi maan pinnan pölyämisen kautta nousta uudelleen ilmaan. Jos uraaniammus iskeytyy talousvesikaivon lähelle, kaivon vesi voi saastua uraanilla ajan myötä. Osa uraanista voi liueta hitaasti, vuosikymmenten jälkeen, pohjavesiin.

Köyhdytetty uraani lähettää alfa-, beeta- ja gammasäteilyä. Näistä alfasäteilyllä on merkitystä vain aineen joutuessa elimistöön, erityisesti hengitettynä. Beetasäteilyn kantama on myös hyvin lyhyt ja ulkoisesti se voi altistaa vain ihoa. Gammasäteily on läpäisevää ja aiheuttaa altistumista myös ulkoisesti, mutta köyhdytetyn uraanin lähettämä gammasäteily on suhteellisen heikkoenergistä. Suuri osa säteilystä absorboituu ammusmateriaaliin.

Uraaniammuksia on hyvin vaikea paikallistaa maastosta säteilymittareilla. Puolen metrin päässä säteilyn annosnopeus alkaa olla jo taustasäteilyn tasoa. Maakerrokset vaimentavat säteilyä, joten maahan uponneiden ammusten paikallistaminen säteilyn perusteella on usein mahdotonta.

Köyhdytetyn uraanin terveyshaitat

Köyhdytetyn uraanin radioaktiivisuus ja siitä johtuva syöpävaarallisuus on luonnon uraania vähäisempi. Terveysriskit liittyvätkin pikemmin uraanin kemialliseen myrkyllisyyteen kuin radioaktiivisuuteen.

Yhdysvaltalaisia Persianlahden sodassa köyhdytetylle uraanille altistuneiden sotilaiden terveyttä on tutkittu pitkään ja monipuolisesti, mutta tähän mennessä ainoastaan lieviä munuaisten toiminnan muutoksia ja perimämyrkyllisyyttä osoittavia muutoksia on raportoitu. On arvioitu, että Persianlahden sodan veteraaneilla keuhkosyöpäriski on suurin potentiaalinen terveysriski, joka liittyy köyhdytettyyn uraaniin.

Rauhanturvaajat altistuvat vähemmän köyhdytetylle uraanille kuin sotilaat, mutta Balkanin operaation jälkeen syntyi epäily, että altistuminen köyhdytetylle uraanille olisi rauhanturvaajille ja väestölle terveysriski. Balkanin alueella palveli 1990-luvulla vähintään kymmeniä tuhansia, ellei satoja tuhansia rauhanturvaajia ja näin suuressa joukossa esiintyy jo muutenkin erilaisia syöpätauteja. Syy-seuraus -suhteen luotettava osoittaminen vaatii kuitenkin altistumisen osoittamista ja laajempaa väestötason tarkastelua. Syöpäilmaantuvuutta on tutkittu sekä Kroatiassa että tanskalaisten ja ruotsalaisten rahanturvaajien keskuudessa, mutta syöpäriskin lisäystä ei ole havaittu.

Luotettavien väestötutkimusten tekeminen on hyvin haasteellista sota-alueilla kuten Irakin tai Afganistanin oloissa. Väestöpohjaista syöpärekisteriä ei ole, ja tietoja pommitettujen alueiden väestöjen altistumisesta ja terveydestä sekä näihin vaikuttavista tekijöistä on hyvin vaikea kerätä. Selvityksissä pitää myös huomioida muut sodasta johtuvat tekijät, kuten liuottimet, torjunta-aineet, palavat öljylähteet, huono hygienia, infektiotaudit, stressi, väestörakenne ja sosiaaliset tekijät sekä näiden yhteisvaikutukset. 

Köyhdytetylle uraanille altistuminen

Köyhdytetty uraani on haitallisinta ihmisille sisäisen altistuksen kautta, esimerkiksi silloin, kun henkilö on hengittänyt uraania sisältäviä hiukkasia. Säteilyaltistusta tulee myös ulkoisesta säteilystä, jos on esimerkiksi säilyttänyt uraaniammusta pitkiä aikoja lähellä ihoa. Suomalaisia porakaivovedenkäyttäjiä koskevassa tutkimuksessa altistuminen luonnon uraanille on pystytty toteamaan helposti virtsa-, hius- tai kynsinäytteistä. Suurin osa uraanista poistuu muutamassa päivässä ulosteisiin ja virtsaan, joten kuukausien päästä yksittäisestä altistumisesta uraania voi olla vaikea havaita virtsasta, mutta hiuksiin merkit altistumisesta jäävät pitemmäksi ajaksi. Uraanin isotooppien suhdetta voidaan käyttää hyväksi, kun jäljitetään ihmisten uraanialtistumisen syytä. On siis tarvittaessa mahdollista selvittää, onko henkilö altistunut köyhdytetylle uraanille vai luonnon uraanille.

Sota-alueilla köyhdytetylle uraanille saattavat altistua sotilaat, rauhanturvaajat tai alueiden väestö.
Viimeaikaisissa sodissa, esim. Irakissa, köyhdytettyä uraania on käytetty aikaisempia sotia enemmän. Persianlahden kuivassa aavikkoilmastossa pölyämisen kautta tapahtuva altistuminen hengitysteitse lienee suurempaa kuin Balkanilla. Merkittävintä keuhkojen kautta tapahtuva altistus lienee erämaassakin kuitenkin heti ammuksen osumahetken jälkeen tankin sisällä, kun hienojakoinen pöly on vielä ilmassa.

Yksi tapa altistua köyhdytetylle uraanille on saada elimistöön jäävä sirpale uraaniammuksesta. Tällöin kyse on usein ollut Yhdysvaltojen omien sotilaiden haavoittumisesta (ns. friendly fire). Näiden sotilaiden virtsan uraanipitoisuudet ovat olleet korkeampia kuin uraanipitoisuudet sotilailla, jotka altistuivat hengitysteitse uraaniammuksella tuhotun tankin sisällä.  Uusimaalaisten porakaivoveden käyttäjien virtsan uraanipitoisuudet ovat olleet samaa luokkaa kuin sellaisilla yhdysvaltalaisilla sotilailla, jotka ovat saaneet kehoonsa uraaniammusten sirpaleita.

Rauhanturvaajien mahdollista altistumista köyhdytetylle uraanille seurattiin 2000-luvun alussa useissa maissa, myös Suomessa. YK:n asettama UNEP-retkikunta Pekka Haaviston johdolla keräsi ympäristönäytteitä Balkanilta. Työterveyslaitoksen mittausten mukaan Balkanin alueilta palanneiden rauhanturvaajien virtsassa oli vähemmän uraania kuin suomalaisilla kotimaassa oleskelleilla verrokeilla. Suomalaiset rauhanturvaajat altistuivat siis komennuksen aikana uraanille vähemmän kuin jos olisivat oleskelleet kotimaassa.

Vältä turhaa kontaktia  

Jos sota-alueiden maastosta löytyy köyhdytettyä uraania sisältäviä ammuksia tai niiden osia, ne on syytä kerätä pois etenkin asuinympäristöstä ja lasten leikkipaikoilta. Monilla alueilla raivaustyö on kuitenkin hankalaa jo miinavaaran vuoksi. Uraaniammukset eivät myöskään sovi matkamuistoiksi. Jos suomalaiset rauhanturvaajat ovat tuoneet mukanaan uraanikärkiä, ne on syytä toimittaa Säteilyturvakeskukseen.