Luonnon taustasäteilyLuonnon radioaktiiviset aineet kuuluvat ihmisen ympäristöön. Maankamara jalkojemme alla ja betoni- tai tiiliseinät ympärillämme säteilevät. Avaruudesta peräisin olevalle säteilylle joudumme alttiiksi kaikkialla, lentokoneessa enemmän kuin maan pinnalla. Tätä säteilyä kutsutaan luonnon taustasäteilyksi. Se aiheuttaa meille noin vajaan millisievertin suuruisen annoksen eli noin neljäsosan vuotuisesta säteilyannoksestamme. Avaruudesta peräisin olevan säteilyn osuus annoksesta on noin 0,33 millisievertiä (mSv), maaperän ja rakennusmateriaalien aiheuttama noin 0,5 mSv. Taustasäteilystä saatavan annoksen suuruuteen emme juurikaan voi vaikuttaa. Ulkoinen säteily maaperästä ja rakennuksistaUlkoista säteilyä saamme maankamarassa ja rakennusmateriaaleissa olevien radioaktiivisten aineiden lähettämästä gammasäteilystä. Tällaisia aineita ovat mm. uraani, torium ja kalium. Me vietämme suurimman osan ajastamme kotona, työpaikalla ja kaupoissa, toisin sanoen sisätiloissa. Sisällä saatu säteilyannoksemme onkin noin viisi kertaa suurempi kuin ulkona saatu. Suurimmat pitoisuudet radioaktiivisia aineita esiintyy kivipohjaisissa rakennusmateriaaleissa, kuten betonissa ja kivilaatoissa. Kerrostaloasunnoissa saamme säteilyä seinistä, lattioista ja katosta, puisissa pientaloissa vain lattiasta. Ulkona säteily on peräisin maaperästä. Ulkoisesta säteilystä aiheutuva annos tulee siis pääasiassa rakennusmateriaaleista sisätiloissa ja on keskimäärin 0,5 mSv/v suomalaista kohti. Vaihtelu eri paikkakuntien välillä on 0,17-1 mSv/v. Suurimmillaan ulkoinen säteily on Kaakkois-Suomen rapakivigraniittialueella. ![]() Ulkoisen gammasäteilyn kartta. Maaperän luonnollisen radioaktiivisuuden aiheuttama annosnopeus ilmassa kesäaikana. Lukuarvoista on poistettu kosmisen säteilyn osuus 32 nSv/h sekä neutronisäteilyn osuus 11 nSv/h. Mittarilukema maastossa kartan esittämän korkeimman pitoisuuden alueella vastaa arvoa 0,12 µSv/h (sisältää kosmisen säteilyn). Päivitetty 2.8.2011
|
|
