Huoneilman radonmittaukset Tiirismaan kansanterveystyön kuntayhtymän alueellaTekijä: Jaana Seila Tilannekartoitus ja kartat: Hollola, Hämeenkoski ja KärköläInsinöörityö. Ympäristötekniikan koulutusohjelma, Ympäristö- ja terveystekniikan suuntautumisvaihtoehto, Huhtikuu 2003 Terveystarkastaja Jaana Seila on insinöörityössään yhdistänyt Säteilyturvakeskuksen, terveydensuojeluviranomaisten ja rakennusviranomaisten kokoamaa tietoa laajaksi raportiksi. Terveydensuojelu-, rakennus- ja kaavoitusviranomaiset käyttävät raportin sisältämiä karttoja ja taulukoita radonhaittojen torjunta- ja neuvontatyön apuvälineenä. 
Taulukot: Hollolan radonmittaustilanteesta ja kunnan radonpitoisuuden tunnuslukuja karttaruuduittain
Raportin luvut 5, 6 ja 7 antavat yleiskuvan alueen radontilanteesta (Sisällysluettelo). Raportin nettiversio sisältää myös taulukoita Hollolan, Kärkölän ja Hämeenkosken radontilanteesta sekä Kärkölän radonkartan. Koko raportti (mukaanlukien Hollolan ja Hämeenkosken radonkartat) on pyydettäessä nähtävissä Tiirismaan kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristövalvonnan toimistossa (Terveystie 3, Hollola). TiivistelmäInsinöörityössä kartoitettiin Tiirismaan kansanterveystyön kuntayhtymän terveydensuojeluviranomaisen toimesta huoneilman radontilanne Hollolassa, Hämeenkoskella ja Kärkölässä yhteistyössä Säteilyturvakeskuksen kanssa. Kartoituksen tuloksia sekä karttoja käyttävät terveydensuojelu-, rakennus- ja kaavoitusviranomaiset radonhaittojen torjunta- ja neuvontatyön apuvälineenä. Tavoitteena on löytää ja korjata mahdollisimman moni huoneilman radonin enimmäispitoisuuden 400 Bq/m³ ylittävä asunto sekä estää uusien ongelma-asuntojen rakentaminen. Uudet asunnot tulisi suunnitella ja rakentaa niin, että huoneilman radonpitoisuus ei ylittäisi arvoa 200 Bq/m³. Tutkimusalue sijaitsee Suomessa korkean radonpitoisuuden alueella, jossa radonin esiintyminen asunnoissa on elinympäristön terveellisyyttä vähentävä ja terveyshaitalle altistava tekijä. Insinöörityössä esiteltiin viranomaisia radonhaittojen torjuntaan ohjeistavat ja muut radonia koskevat säädökset, uudistuneet rakentamissäädökset, sekä hallinnolliset ohjeet ja suositukset. Tutkimusaineisto muodostui kuntien alueella vuoteen 2000 mennessä suoritetuista 2122:n pientalo- tai kerrostalon 1. kerroksen asunnon ensimmäisten radonmittausten mittaustuloksista, joiden tulokset olivat radonpitoisuuden maksimivuosikeskiarvoja. Suurin osa mittauksista oli suoritettu 1970- ja 1980-luvulla rakennetuissa asuintaloissa. Yleisin perustamistapa oli maanvarainen laatta. Tutkimusaineistosta laskettiin radonpitoisuuden tunnusluvut tarkastelualueittain sekä jaoteltuna asuinrakennuksen perustamistavan, valmistumisvuoden ja radoniin varautumistoimien mukaan. Radontilannekartat laadittiin Map Info –ohjelmalla. Mitattavien maakontaktiasuntojen kokonaismäärä arvioitiin joko rakennusvalvontaohjelmistojen rakennustietojen tai Tilastokeskuksen tilastotietojen perusteella. Viranomaisten radonintorjunnan menettelytavat selvitettiin haastattelujen ja arkisto- tai tilastotietojen avulla. Tulokset osoittivat, että Tiirismaan kansanterveystyön kuntayhtymän alueella on mitattu arviolta joka neljäs maakontaktiasunto. Huoneilman radonmittaus tulisi suorittaa vielä lähes 7000 maakontaktiasunnossa. Tutkimusalueella yli 200 Bq/m³ huoneilman radonpitoisuuksia esiintyy usein myös tiiviille maaperälle rakennettaessa. Suurimmalla todennäköisyydellä korkeita huoneilman radonpitoisuuksia löytyy Salpausselälle ja muille läpäiseville maaperäalueille rakennetuissa asunnoissa Sen vuoksi Hollolassa, Hämeenkoskella ja Kärkölässä tulisi vaatia radonturvallista rakentamista pääsääntöisesti kaikilla rakennusmailla. Korkeimpia radonpitoisuuksia todettiin 1980-luvulla rakennetuissa asuintaloissa tai maanvaraiselle laatalle perustetuissa asuintaloissa, joissa onnistuneiden radonintorjuntatoimien suorittaminen vaatii erityistä huolellisuutta. Päivitetty 23.4.2009
|
|