Itämeren radioaktiivisuusSuomi on ollut edelläkävijä Itämeren radioaktiivisuuden seurannassa. Radioaktiivisuustutkimukset aloitettiin jo 1950-luvun lopulla STUKin edeltäjän, Säteilyfysiikan laitoksen ja Merentutkimuslaitoksen välisenä yhteistyönä. Kimmokkeen tutkimusten aloittamiselle antoivat Novaja Zemljalla 1950- ja 1960-luvuilla tehdyt maanpäälliset ydinasekokeet. Vuosien saatossa seuranta laajeni kaikkien Itämeren maiden väliseksi yhteistyöksi. Ydinasekokeista lähtöisin ollut laskeuma levisi jokseenkin tasaisesti koko Itämeren valuma-alueelle, ja se sisälsi pääosin cesium-137:ää ja strontium-90:tä. Vuonna 1986 Tšernobylin onnettomuuden synnyttämä radioaktiivinen pilvi kulkeutui ilmavirtausten mukana suoraan kohti Itämerta ja aiheutti laskeuman, joka jakautui varsin epätasaisesti. Itämeri sai enemmän Tšernobyl-laskeumaa kuin maapallon muut merialueet (mm. Mustameri, Välimeri, Pohjanmeri, Koillis-Atlantti). Laskeuman mukana tulleen cesium-137-määrän perusteella Itämeri voidaan luokitella Irlannin meren lisäksi maapallon radioaktiivisesti saastuneimpien merialueiden joukkoon.  Tšernobylin onnettomuuden aiheuttaman cesium-137 -laskeuman jakautuminen Itämeren valuma-alueelle. Onnettomuudesta kuluneiden runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana Itämeren vesi on puhdistunut cesiumista suhteellisen nopeasti cesiumin laskeutuessa meren pohjaan sedimentoituvan materiaalin mukana. Kun korkeimmat mitatut cesium-137-pitoisuudet olivat heti laskeuman jälkeen eräissä Suomenlahden ja Selkämeren rannikkopisteissä noin 5000 becquerelia kuutiometrissä, olivat pitoisuudet vuonna 2009 enää sadasosa siitä (< 50 Bq/m3). Suomenlahti on puhdistunut jonkin verran nopeammin kuin Selkämeri johtuen erilaisista sedimentaationopeuksista ja tehokkaammasta vedenvaihdosta Suomenlahden ja Itämeren välillä.
Itämeren eri osien cesium-137 -pitoisuuden vaihtelu vuosina 1974-2009. Tällä hetkellä suurin osa itämeressä olevasta cesium-137:sta on hautautunut merenpohjan sedimentteihin. Cesiumin alueellinen jakautuminen pohjasedimentissä seuraa pitkälti Tšernobylin laskeuman jakautumista.
Itämeren sedimenttien Cs-137 pitoisuudet 2000-luvulla. Itämeren kaloissa cesium-137-pitoisuudet ovat alle 50 Bq/kg, selvästi pienempiä kuin järvikaloissa. Niinpä suomalaisten Itämeren kaloista saama säteilyannos on jäänyt vähäiseksi eli muutamaan millisievertin tuhannesosaan vuodessa. Vuosiraportissa STUK -B-103 on yhteenveto ympäristön säteilyvalvonnan tuloksista vuonna 2008. Julkaisusta löytyvät myös Itämeren radioaktiivisuusvalvonnan tulokset. STUK on mukana kansainvälisessä Itämeren radioaktiivisuusvalvonnassa, jota tehdään Helsinki-komission suosituksen mukaan. LisätietoaYmpäristön säteilyvalvonta Suomessa. Vuosiraportti 2008. STUK-B 103 Helsinki-komissio: Radioactivity in the Baltic Sea, 1999-2006. HELCOM thematic assessment. Baltic Sea Environment Proceedings No. 117 (pdf) Päivitetty 4.5.2012
|
|
