Säteily tänään: Kotka 0.213 µSv/h Muut paikkakunnat
In English På svenska
 
Olet tässä: Etusivu > Säteilytietoa > Säteilevät laitteet > Laserit
Laserit
Päivitetty 26.1.2010
Laser.jpg

Suuritehoisia lasereita käytetään muun muassa kirurgiassa ja teollisuudessa sekä konserttien ja diskojen valotehosteissa. Pienempitehoisia lasereita käytetään erilaisissa mittalaitteissa ja tähtäimissä. Monille ovat tuttuja myös osoittimina käytettävät pienikokoiset ja -tehoiset laserit.

Miksi laserit voivat olla vaarallisia?

Lasersäteen kantama ilmassa on hyvin pitkä, koska se ei leviä eikä hajoa tavanomaisen valokeilan tapaan. Lasersäteen vaarallisuus johtuu siitä, että laserilla voidaan kohdistaa suuri määrä energiaa hyvin pieneen pisteeseen. Esimerkiksi kirurgiassa ja teollisuudessa käytettävien leikkauslasereiden voimakas säde polttaa ja höyrystää kudosta tai muuta materiaalia. Siksi vahingossa silmään tai iholle osuva voimakas lasersäde voi aiheuttaa pysyviä vammoja. Erityisesti näkyvän valon ja lähi-infrapunasäteilyn aallonpituusalueilla toimivat laserit voivat aiheuttaa silmään pysyvän verkkokalvovaurion.

Lasersäteilyn altistumisrajat on asetettu siten, että ne suojaavat silmän pysyvältä vaurioitumiselta. Altistumisrajoja pienimmillä laseraltistuksilla voidaan saada aikaan näkökyvyn tilapäisiä häiriöitä kuten häikäistymistä, välähdyssokeutta (flash blindness) ja jälkikuvia. Jopa luokan 1 lasersäteellä voidaan saada aikaan väliaikaisia näköhäiriöitä. Häikäisyssä valonlähde on niin kirkas, että se estää näkemästä valolähteen viereisiä yksityiskohtia. Välähdyssokeudessa silmään tuleva säteily on niin voimakas, että näkökyky ylikuormittuu, ja silmä on sokea muutamasta sekunnista minuutteihin, kunnes silmä toipuu ylikuormituksesta. Jälkikuvalla tarkoitetaan altistumiskohdassa olevaa näköhäiriötä, joka näkyy kirkkaana, tummana tai värikkäänä pisteenä tai kuviona. Jälkikuvat eivät välttämättä haittaa näkemistä, mutta niiden häviäminen voi kestää minuuteista muutamaan päivään. Iän myötä häikäistymisherkkyys lisääntyy ja toipuminen tilapäisistä näköhäiriöistä hidastuu.

Tärkein turvallisuusvaatimus onkin, että lasersädettä ei saa suunnata itseään eikä muita ihmisiä kohti. Laserlaitteita käytettäessä on ehdottomasti noudatettava niiden asennus- ja käyttöohjeita sekä muita turvallisuusmääräyksiä.

Laser ei ole leikkikalu. Esimerkiksi osoitinlasereita eli laserpointtereita ei tule ostaa eikä antaa lapsille. Osoitinlasereita ei kannata ostaa epämääräisistä turistimyymälöistä ulkomailta tai internetistä. Myynnissä olevien laitteiden voimakkuudet voivat olla satakertaisia sallittuihin arvoihin verrattuna. Leluina markkinoitavissa laser(taistelu)peleissä valolähteenä on useimmiten loistediodi eli LED tai hehkulamppu. Mikäli lelu sisältää laserin, sen tulee kuulua turvallisimpaan laserluokkaan eli luokkaan 1.

Lasereiden turvallisuusluokat

Laserlaitteet jaetaan eri turvallisuusluokkiin numeroimalla ne siten, että laitteen vaarallisuus kasvaa järjestysnumeron kasvaessa. Vanhassa luokitussysteemissä numerointi oli seuraava: 1, 2, 3A, 3B ja 4. Vuonna 2001 voimaan tulleessa luokitussysteemissä käytetään numerointia 1, 1M, 2, 2M, 3R, 3B ja 4. Turvallisuusluokista 1, 2 ja 4 ovat säilyneet ennallaan. Luokkaan 1 kuuluvat laitteet ovat käytännössä vaarattomia kun taas luokkaan 4 kuuluvat laserit voivat aiheuttaa pahoja silmä- ja ihovammoja.

Luokka 1

Luokkaan 1 kuuluvat laserit ovat heikkotehoisia ja ne toimivat UV-säteilyn, näkyvän valon ja infrapunasäteilyn aallonpituuksilla. Luokan 1 laserin lähettämä säteily ei aiheuta vaaraa eikä suojaustoimenpiteitä tarvita normaalissa käyttötilanteessa edes pitkillä altistusajoilla. Luokan 1 teho- ja energiarajat saadaan suoraan altistumisrajoista kertomalla vastaava teho- tai energiatiheysarvo kyseiselle aallonpituusalueelle määrätyn mittausaukon pinta-alalla. Näkyvän valon ja infrapunasäteilyn alueille mittausaukon halkaisija on sama kuin pupillin suurin halkaisija eli seitsemän millimetriä. Aallonpituusalueella 500–700 nm jatkuvatoimisen luokan 1 laserin suurin sallittu säteilyteho on 0,39 milliwattia. Lelut ovat tyypillisiä luokan 1 laser­laitteita.

Luokkaan 1 kuuluu myös laitteita, joissa lasersäde kulkee laitteen sisällä pääsemättä ulos, kuten esimerkiksi lasertulostimissa ja CD- sekä DVD-soittimissa. Nämä niin sanotut suljetut laitteet voivat sisältää ylempään turvallisuusluokkaan kuuluvan laserin ja siksi niiden käyttöohjeissa on oltava varoitus, ettei suojakoteloa tai sen osaa saa avata. Tällaisten suljettujen laitteiden ylläpito- tai huoltotoimenpiteet saattavat vaatia erityisiä suojaustoimenpiteitä. Tämän vuoksi laitteiden huolto ja korjaustoimia ei saa tehdä omatoimisesti, vaan laite tulee toimittaa huoltoliikkeeseen, jossa ammattihenkilö avaa kotelon.

Luokka 1M

Luokkaan 1M kuuluvat laserit toimivat UV-säteilyn, näkyvän valon ja infrapunasäteilyn aallonpituuksilla. Jatkuvatoimisen luokan 1M laserin suurin sallittu säteilyteho on 500 mW (0,5 W). Luokkaan 1M kuuluvan laserin kokonaisteho tai pulssienergia ylittää yleensä sen, mitä on sallittu luokan 1 laserille, mutta lasersäde ei ole kapea, vaan se on levinnyt eli lasersäde hajoaa voimakkaasti tai sitä on levitetty optisesti. Täten vain pieni osa koko lasersäteestä voi mennä silmään. Tällaisessa tapauksessa altistumisrajat suojaamattomalle silmälle tai iholle eivät ylity. Luokkamerkinnässä oleva kirjain M tulee englanninkielisestä sanasta "magnification" (suurennus, suurennuskyky), joka viittaa siihen, että säteilyvaara on kuitenkin olemassa, jos sädettä katsotaan optisen apuvälineen, kuten kiikarin, kaukoputken tai suurennuslasien kautta. Mahdolliset vaaralliset optiset apuvälineet voidaan ilmoittaa laitteen varoitustekstissä tai laitteen valmistajan käyttö- ja turvallisuusohjeessa. Joissakin langattomissa tiedonsiirtojärjestelmissä käytetään luokkaan 1M kuuluvia lasereita.

Luokka 2

Luokkaan 2 kuuluvat laserit ovat pienitehoisia ja toimivat näkyvän valon aallonpituusalueella 400–700 nm. Jatkuvatoimisen luokan 2 laserin suurin sallittu säteilyteho on 1 mW. Silmän sulkeutumisrefleksin, jonka reagoimisaika on noin 0,25 sekuntia, katsotaan suojaavan silmää vaurioitumiselta. Silmän sulkeutumisrefleksin reagoimisaikana halkaisijaltaan seitsemän millimetrin aukon eli pupillin energiatiheys on 6,4 J/m², joka vastaa reagoimisajan altistumisrajaa. Säteily voi aiheuttaa vaurion vain, jos säde suunnataan suoraan silmään ja katsomista säteeseen pitkitetään tietoisesti. Viivakoodin lukijat ja Suomessa hyväksyttävät laserosoittimet ovat luokan 2 lasereita.

Luokka 2M

Luokkaan 2M kuuluvat laserit toimivat näkyvän valon aallonpituusalueella kuten luokan 2 laitteet. Jatkuvatoimisen luokan 2M laserin suurin sallittu säteilyteho on sama kuin luokalla 1M eli 500 mW. Luokan 2M laserien kokonaisteho tai pulssienergia ylittää yleensä sen, mitä on sallittu luokan 2 lasereille, mutta lasersäde ei ole kapea, vaan se on levinnyt kuten luokan 1M lasereilla. Luokan 2M laser voi siis aiheuttaa silmävaurion vain, jos säteeseen katsomista pitkitetään tietoisesti tai jos sädettä katsotaan säteilyä keräävän optisen apuvälineen kautta. Kuten luokan 1M tapauksessa mahdolliset vaaralliset optiset apuvälineet voidaan ilmoittaa laitteen varoitustekstissä tai laitteen valmistajan käyttö- ja turvallisuusohjeessa. Esimerkiksi rakennustöissä käytetään taso- ja suuntauslasereita, jotka kuuluvat luokkaan 2M.

Luokka 3R

Luokka 3R käsittää laserit, joiden säteily voi ylittää viisinkertaisesti luokan 1 (näkymätön säteily) ja luokan 2 (näkyvä valo) laserien emissiorajat. Näkyvän valon aallonpituusalueella toimivien luokan 3R laserien suurin sallittu säteilyteho on siis 5 mW. Vaikka suojaamattoman silmän altistuksen enimmäisarvot ylittyvät, sisältävät ne sellaisen turvamarginaalin, että vahinkoja ei käytännössä esiinny luokan 3R lasereilla. Kuitenkin periaatteessa suoraan silmään osuva säde tai säteen heijastuminen sileästä pinnasta voi aiheuttaa pysyvän vaurion silmässä. Jotkut rakentamisen mittauksessa käytettävät laserit kuuluvat luokkaan 3R.

Luokka 3B 

Luokka 3B käsittää laserit, joiden säteily ylittää luokan 3R emissiorajat. Jatkuvatoimisen luokan 3B laserin suurin sallittu säteilyteho on 500 mW. Luokkaan 3B kuuluvan laserin suora ja peiliheijastunut säde on aina vaarallinen silmille. Luokan 3B laser voi aiheuttaa pieniä ihovaurioita. Muun muassa tutkimuksessa käytetään usein luokan 3B lasereita.

Luokka 4        

Luokka 4 käsittää laserit, joiden säteily ylittää luokan 3B emissiorajat. Luokan 4 lasereiden voimakkuudelle ei ole ylärajaa. Luokan 4 laserin säde on niin voimakas, että se voi polttaa iholle palovamman hetkessä. Silmä voi vaurioitua jopa hajaheijastuksesta. Suuritehoinen lasersäde voi sytyttää puun tai kankaan tuleen. Esimerkiksi laserkirurgiassa, metallin leikkauksessa ja yleisöesityksissä käytetään usein luokan 4 lasereita.

Paristo- ja akkukäyttöiset laserlaitteet on tarkastettava ennakkoon

Suomessa on asetettu rajoituksia paristoilla ja akuilla toimivien laserlaitteiden maahantuontiin. Valtioneuvoston asetuksen (291/2008, linkki STUKLEX) mukaan ennen kuin turvallisuusluokkaan 2, 2M, 3R, 3B tai 4 kuuluva tai sellaisen osanaan sisältävä laserlaite saadaan asettaa myytäväksi, luovuttaa toiselle tai ottaa käyttöön, sille on tehtävä tyyppitarkastus. Tarkastuksen suorittaa tehtävään akkreditoitu tai muu sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymä asiantuntijalaitos. Suomessa tyyppitarkastuksia tekee Työterveyslaitos. Laitteessa mahdollisesti oleva CE-merkintä tai sen mukana tuleva valmistajan vakuutus vaatimustenmukaisuudesta eivät ole riittäviä. Laitteen vaatimustenmukaisuus on osoitettava tyyppitarkastustodistuksella. Vaatimukset täyttävässä laitteessa tulee olla tarpeelliset varoitus- ja turvallisuusluokkamerkinnät sekä viittaus eurooppalaiseen laserstandardiin EN 60825-1. Merkintöjen ja varo- sekä turvallisuusohjeiden tulee olla suomen- ja ruotsinkielellä.

Verkkovirralla toimivasta laserlaitteesta, joka ei kuulu asetuksen (291/2008) tyyppitarkastusten piiriin, maahantuojan on tarvittaessa voitava osoittaa, että se täyttää sitä koskevien direktiivien vaati-mukset.

Markkinoilla olevien laserlaitteiden valvontaa tekevät työsuojeluviranomaiset (työpaikkakäyttö), Säteilyturvakeskus (kuluttajakäyttö ja showlaserit) ja Kuluttajavirasto (lelut).

Laseresityksistä pitää ilmoittaa Säteilyturvakeskukseen

Säteilyturvakeskus tarkastaa yleisöesityksissä, esimerkiksi konserteissa käytettävät suuritehoiset laserlaitteet (luokat 3B ja 4) ennen kuin ne saadaan ottaa käyttöön. Toiminnan harjoittaja on aina velvollinen esittämään laitteiston Säteilyturvakeskukselle tarkastettavaksi käyttöpaikallaan ennen käyttöönottoa.

Yleisöesityksissä käytettäviä suuritehoisia laserlaitteita koskevasta säteilyturvallisuusohjeesta ST-ohje 9.4. ilmenee Säteilyturvakeskuksen valvontamenettely sekä yksityiskohtaiset laserlaitteistoa ja sen rakennetta koskevat vaatimukset sekä asennus- ja käyttötuvallisuusvaatimukset.

Lasereiden käyttö kauneudenhoidossa

Lasersäteilyn enimmäisarvot on annettu sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 294/2002.Asetuksessa annetut rajat saa ylittää vain lääkärin määräyksestä tai valvonnassa.

Luokan 4 laser ylittää ihoaltistuksen enimmäisarvot, joten niitä voi käyttää ihon käsittelyyn vain lääkärin määräyksestä tai valvonnanssa. Yleisiä luokan 4 lasereilla tehtäviä toimenpiteitä ovat muun muassa tatuointien ja karvojen poisto. Katso myös STUKin tiedote tatuoinnin poistosta.



Päivitetty 26.1.2010