»
ProInfo >Valvonta >Luonnonsäteily >Avaruussäteilylle altistava toiminta
Valvonta

Avaruussäteilylle altistava toiminta

Avaruussäteily eli kosminen säteily on auringosta tai muualta avaruudesta peräisin olevaa hiukkassäteilyä. Auringosta tulevilla hiukkasilla on harvoin niin suurta energiaa, että ne pääsevät maan ilmakehän alaosiin asti. Sen sijaan aurinkokunnan ulkopuolelta tuleva galaktinen säteily on suurienergisempää ja voi päästä alailmakehään. Maan magneettikenttä ja ilmakehä suojelevat meitä avaruussäteilyltä maan pinnalla. Mitä ylemmäs maan pinnalta noustaan, sitä heikompi tämä suoja on. Avaruussäteilyn annosnopeuteen vaikuttavat tämän lisäksi myös leveys- ja pituusaste sekä auringon aktiivisuus. 

Suomessa ihmiset saavat maan pinnalla avaruussäteilystä keskimäärin 0,38 millisievertin (mSv) efektiivisen annoksen vuodessa. Matkustajakoneet lentävät noin kymmenen kilometrin korkeudessa, missä annosnopeus on muutamakymmenkertainen maanpinnan tasoon nähden. Useimmiten säteilyaltistus on vuositasolla kuitenkin melko vähäistä, koska lentomatkustajat altistuvat avaruussäteilylle satunnaisesti ja vain lyhyitä aikoja kerrallaan. Lentohenkilöstön altistusajat sen sijaan voivat pitkiä, jopa tuhat tuntia vuodessa. Tämän vuoksi lentohenkilöstön työperäisen säteilyaltistuksen määrää on seurattava.

Selvitys säteilyaltistuksesta
Säteilyaltistuksen seuranta
Tiedottaminen työntekijöille

Päivitetty 16.10.2007

 
     © STUK | Sivukartta | Lähetä palautetta Tulostettava sivu