Etusivu >
ProInfo >Valvonta >Eläinröntgentutkimukset

Eläinröntgentutkimukset

Röntgensäteilyn käyttö eläinlääkärien vastaanotoilla on vuosi vuodelta lisääntynyt. Suomessa arvioidaan tehtävän vuosittain yli 100 000 eläinröntgentutkimusta noin 200:ssa eri toimipaikassa. Säteilylaki edellyttää, että röntgenlaitteen käyttöä varten on myönnetty turvallisuuslupa, ja että laite ja tilat täyttävät säteilyturvallisuusmääräykset.

elainlaitteet.jpg
Eläinröntgenlaitteiden lukumäärät 2004 - 2008 (lähde: Turvallisuusluparekisteri)

Röntgenkuvan onnistumisen kannalta on tärkeää, että eläin pidetään tutkimuksen aikana liikkumattomana. Kiinnipitäjinä toimivat yleensä henkilökunta tai eläimen saattajat. Uusintakuvauksien tarvetta voidaan vähentää rauhoittamalla eläin tutkimuksen ajaksi.

Vaihtelevien tutkimusolosuhteiden takia säteilyturvallisuutta eläinröntgentutkimuksissa ei aina voida varmistaa pelkästään laite- tai rakenneteknisillä ratkaisuilla. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää huolehtia henkilökunnan, kiinnipitäjien ja muiden henkilöiden säteilyturvallisuudesta ja käyttää säteilysuojaimia. Henkilökohtaisella säteilyannosvalvonnalla voidaan seurata, että työtavat ovat riittävän turvallisia.

Röntgensäteilyn käytölle on oltava turvallisuuslupa
Säteilysuojaus huomioitava kaikissa olosuhteissa
Tutkimuksiin osallistuvat altistuvat säteilylle
Röntgenlaitteen kunnontarkkailu varmistaa turvallisuuden
Digitaaliset kuvauslaitteet



© STUK | www.stuk.fi