![]() |
|||||
| Etusivu > |
|
||||
SäteilymittaritSäteilyaltistuksen ja siihen vaikuttavien työolojen seurannassa käytettävien menetelmien ja laitteiden on oltava Säteilyturvakeskuksen hyväksymiä (Säteilyasetus, 12 §). Hyväksyntä koskee muun muassa henkilöannosten ja radonpitoisuuden mittausjärjestelmiä. Säteilymittareiden, joiden mittaustulosten perusteella arvioidaan työolojen hyväksyttävyys, valvotaan henkilöiden saamia säteilyannoksia tai joita käytetään turvallisuuden varmistamiseen, on oltava asianmukaisesti kalibroituja. Kalibroinnilla tarkoitetaan mittauslaitteen näyttämien arvojen ja mittaussuureen arvojen välisen yhteyden määrittämistä. Säteilymittareiden, joiden avulla seurataan terveydenhuollon säteilylaitteiden toimintaa (esimerkiksi potilasannosten mittaukseen ja laadunvarmistukseen käytettävät mittarit), on oltava kalibroituja laitteen tuottaman säteilyn energia-alueella. Sädehoitolaitteiden annosmittauksiin käytettävien annosmittareiden on oltava kalibroituja ohjeen ST 2.1 mukaisesti. Annosmittauksiin ja säteilysuojausten tarkistamiseen käytettävien mittareiden on oltava asiantuntevan henkilön vastuulla.
Säteilymittauksia kiihdytinlaitoksen tarkastuksen yhteydessä. Säteilyturvakeskus hyväksyy säteilymittarit esitettyyn käyttötarkoitukseen turvallisuuslupaa myönnettäessä tai toimintaa tarkastettaessa. Hyväksyttävyys arvioidaan mittarin tyyppitarkastustietojen, testaustietojen ja muiden mittarin ominaisuuksia osoittavien luotettavien tietojen perusteella. Toiminnan harjoittajan on huolehdittava, että säteilymittarit kalibroidaan laboratoriossa, jonka kalibrointien jäljitettävyys säteilyn kansallisiin tai kansainvälisiin mittanormaaleihin on varmistettu. Kalibrointi on tehtävä ennen mittarin käyttöönottoa ja sen jälkeen vähintään kerran viidessä vuodessa, ellei mittausmenetelmää tai toimintaa hyväksyttäessä tai muutoin ole toisin edellytetty. Valmistajan suorittama ensikalibrointi on usein riittävä säteilymittarin käyttöönottoa varten, ei kuitenkaan silloin, kun mittaria käytetään säteilyaltistuksen ja siihen vaikuttavien työolojen seurantaan. Esimerkiksi henkilökohtaisten annosten ja radonaltistuksen mittaamiseen käytettävät mittarit on kalibroitava ennen käyttöönottoa. Kalibrointien välillä mittarin toimintakunto on tarkistettava säännöllisin välein. Tähän kuuluu mittarin yleiskunnon tarkistus ja toimintakoe käyttäen sopivaa säteilylähdettä. Säteilyturvakeskus antaa säteilyaltistuksen seurantaa varten käytettävien henkilöannosmittareiden kalibroinnista tarkemmat ohjeet mittareiden hyväksynnän yhteydessä. Kalibrointi voidaan tehdä esim. julkaisun EUR 14852 [21] mukaisesti (Technical recommendations for monitoring individuals occupationally exposed to external radiation. EUR 14852, Commission of the European Communities, 1994. ) Mittaustarkkuus säteily- ja annosmittauksissa Lähdekirjallisuus
|
|
| © STUK | www.stuk.fi | |