Radonin mittaustulokseen liittyvä epävarmuus

Kaikkiin mittaustuloksiin liittyy näytteenotosta ja itse mittausmenetelmästä johtuva epävarmuus. Sisäilman radonpitoisuuden mittaamisessa suurin epävarmuus johtuu sisäilman radonpitoisuuden luontaisesta vaihtelusta.

Luontainen vaihtelu riippuu muun muassa ulkoilman lämpötilasta, sääolosuhteista, kuten tuulen suunnasta ja nopeudesta, sekä maaperän kosteudesta. Sisäilman radonpitoisuuteen vaikuttavat myös asunnossa tapahtuvat muutokset, kuten ilmanvaihtokoneen käyttömäärät, tuulettaminen sekä ulko- ja sisäilman lämpötilojen välisen eron suuruus. Perättäisinä vuosina samoina kalenteripäivinä tehdyt radonmittaukset voivat tämän vuoksi antaa toisistaan poikkeavan tuloksen. Vaihtelu on tyypillisesti luokkaa ±30 %.

Myös asunnon eri oleskelutilojen radonpitoisuuden vaihtelu on luokkaa ±30 %. Suurimmat pitoisuudet ovat yleensä maanvastaisissa tiloissa ja pienimmät ylemmissä kerroksissa. Radonin merkittävin kulkeutumisreitti asuntoon voi olla esimerkiksi tiivistämätön läpivienti pohjalaatassa, jolloin suurimmat radonpitoisuudet esiintyvät tämän läpiviennin läheisyydessä. Näytteenotto pyritään siksi tekemään siten, että asukkaan altistuminen radonille saadaan selville. Tämän vuoksi suositellut näytteenottopaikat ovat olohuone ja makuuhuone, joissa oleskellaan eniten. Näiden tilojen radonpitoisuus kuvaa siis parhaiten asukkaan altistumista radonille.

Asunnon sisäilman lämpötila on yleensä 20–24°C. Radonpurkin kalibrointi on tehty tälle lämpötila-alueelle. Jos mitatun asunnon sisäilman lämpötila on keskimäärin 18°C on mittaustulos noin 10 prosenttia liian pieni. Jos asunnon sisäilman keskilämpötila on 26°C, on tulos taas noin 10 prosenttia liian suuri.

Mittausmenetelmän epävarmuus

Mittausmenetelmään liittyvä epävarmuus on tyypillisesti pienempi kuin radonpitoisuuden luontainen vaihtelu. Mittausmenetelmään liittyvän epävarmuuden arvioinnissa on otettu huomioon radonpurkin sisällä olevasta radonfilmistä laskettujen alfajälkien lukumäärä. Mitä vähemmän jälkiä filmille on tallentunut, sitä suurempi epävarmuus lukumäärään liittyy.

Toinen epävarmuutta lisäävä tekijä on filmin postituksen aikana saama radonaltistus. STUK on tutkinut tätä lähettämällä radonmittauspurkkeja ympäri Suomea. Filmeiltä on laskettu postituksen aikana syntyvät radonjäljet.

Jälkien lukumäärän muuttaminen radonpitoisuudeksi tehdään mittausajan ja kalibrointifunktion avulla. Kalibrointifunktion matemaattiseen sovittamiseen liittyy epävarmuus, joka on myös huomioitu tuloksessa.

Kalibrointi on tehty STUKin radonmittanormaalilaboratorion radonkammioissa. Radonkammioiden radonpitoisuuteen liittyy pieni epävarmuus, joka niin ikään on otettu huomioon mittaustuloksessa.

Kun nämä kaikki yllä luetellut mittausmenetelmään liittyvät epävarmuustekijät yhdistetään, saadaan mittaustulokseen liittyvä kokonaisepävarmuus, joka ei siis huomio näytteenottoon liittyvää epävarmuutta. Mittauspöytäkirjassa ilmoitettu laajennettu epävarmuus tarkoittaa, että kokonaisepävarmuus ilmoitetaan jollekin luottamustasolle. Kattavuuskertoimella k = 2 ilmoitettu epävarmuus vastaa noin 95 prosentin luottamustasoa. Mittausjakson todellinen radonpitoisuus on siis 95 prosentin todennäköisyydellä pöytäkirjassa ilmoitettujen epävarmuusrajojen sisällä.

Jaa tämä sivu

Yhteyshenkilö

Yhteyshenkilö