Hae kunnan tai postinumeroalueen työpaikkojen radonmittaustilastoja

Sisäilman radonpitoisuudet saattavat vaihdella paljon jopa samalla postinumeroalueella. Lisäksi rakennustapa vaikuttaa radonpitoisuuteen.

Hae alueellisia työpaikkojen radonmittaustuloksia

Hakutuloksissa ovat mukana ne postinumeroalueet tai kunnat (aluejako 2022), joissa on tehty vähintään viisi työpaikkamittausta. Ylitysprosentit on raportoitu niille alueille, joissa vähintään 30 työpaikkaa on mitattu. Tilastoissa on mukana radonpurkkimittauksien tulokset (tammikuusta 2014 lokakuuhun 2022) sekä maan alaisista että maan päällä sijaitsevista työpaikoista.

Työpaikoilla radonpitoisuus ei saa säännöllisessä työssä olla suurempi kuin viitearvo 300 Bq/m³ (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ionisoivasta säteilystä 19 §).

Hae alueellisia työpaikkojen radonmittaustuloksia taulukoista

Mittaustulokset postinumeroalueittain (.xls)
Mittaustulokset kunnittain (.xls)

Hae alueellisia työpaikkojen radonmittaustuloksia

Alla olevasta taulukosta mittaustuloksia voi hakea kunnittain.

Hae haluamasi kunnan mittaustuloksia kirjoittamalla kunnan nimi tähän hakukenttään

Työpaikoilla tehtyjen radonmittausten tulokset kunnittain
Kunta suomeksi Järjestä taulukko sarakkeen mukaan nousevasti Mitattuja työpaikkoja Järjestä taulukko sarakkeen mukaan nousevasti Keskiarvo Bq/m3 Järjestä taulukko sarakkeen mukaan nousevasti Mediaani Bq/m3 Järjestä taulukko sarakkeen mukaan nousevasti 300 Bq/m3 ylitykset % Järjestä taulukko sarakkeen mukaan nousevasti 400 Bq/m3 ylitykset % Järjestä taulukko sarakkeen mukaan nousevasti 1000 Bq/m3 ylitykset % Järjestä taulukko sarakkeen mukaan nousevasti
Akaa 151 81 44 3 2 0
Alajärvi 12 93 76
Alavus 9 164 96
Asikkala 42 195 46 17 14 7
Askola 60 321 108 28 22 3
Aura 5 74 49
Enontekiö 28 82 75
Espoo 1181 102 36 7 4 1
Eura 21 94 29
Eurajoki 54 118 31 11 9 2
Finström 13 42 43
Forssa 231 91 44 2 1 0
Haapajärvi 9 410 19
Haapavesi 5 95 50
Hamina 159 92 43 6 4 1
Hankasalmi 7 29 8
Hanko 45 187 24 2 2 2
Harjavalta 15 60 15
Hartola 26 114 52
Hattula 43 141 56 7 7 2
Hausjärvi 41 212 62 12 7 5
Heinola 97 158 59 12 9 3
Helsinki 2797 120 41 7 5 1
Hollola 199 296 113 23 20 7
Huittinen 53 167 35 6 6 4
Humppila 11 223 64
Hyvinkää 292 201 61 10 7 2
Hämeenkyrö 36 152 31 8 8 3
Hämeenlinna 527 99 38 6 4 2
Ii 14 856 118
Iisalmi 13 93 28
Iitti 70 249 71 9 9 3
Ikaalinen 18 52 27
Ilmajoki 25 125 38
Ilomantsi 10 319 130
Imatra 210 107 43 4 3 1
Inari 27 34 21
Inkoo 18 150 43
Isokyrö 5 21 11
Janakkala 130 160 56 5 3 1
Joensuu 353 134 30 3 2 2
Jokioinen 53 76 48 4 0 0
Joroinen 7 134 62
Joutsa 43 102 33 7 5 2
Juuka 7 26 27
Juva 14 21 16
Jyväskylä 758 75 26 3 3 1
Jämsä 66 65 28 3 3 2
Järvenpää 208 106 48 7 4 0
Kaarina 20 36 19
Kajaani 282 79 28 5 3 1
Kalajoki 53 39 16 2 2 0
Kangasala 226 167 65 14 11 2
Kangasniemi 10 607 33
Kankaanpää 37 101 44 11 5 0
Kannus 6 412 106
Karkkila 106 121 49 6 3 1
Karvia 6 277 45
Kauhajoki 10 30 24
Kauhava 77 25 18 0 0 0
Kauniainen 37 140 65 5 3 3
Kaustinen 5 36 33
Kemi 20 28 27
Kemijärvi 60 70 44 2 0 0
Keminmaa 7 37 18
Kemiönsaari 8 119 113
Kempele 30 16 15 0 0 0
Kerava 231 137 50 11 6 2
Keuruu 70 81 46 4 4 0
Kirkkonummi 205 85 33 7 5 0
Kitee 162 156 56 10 8 3
Kittilä 82 139 56 10 6 2
Kiuruvesi 5 54 49
Kivijärvi 10 141 118
Kokemäki 12 104 83
Kokkola 45 130 9 9 7 2
Koko Suomi 23551 128 44 8 5 2
Kolari 55 83 44 4 2 0
Kontiolahti 53 186 32 8 6 2
Kotka 563 163 73 13 10 2
Kouvola 708 121 61 6 3 1
Kristiinankaupunki 7 61 33
Kuhmo 21 59 30
Kuhmoinen 17 177 78
Kuopio 117 88 27 4 3 3
Kurikka 35 100 29 9 6 0
Kustavi 6 68 26
Kuusamo 46 204 39 15 11 9
Kärkölä 21 179 116
Kärsämäki 11 443 59
Lahti 1088 145 73 12 7 1
Laihia 12 69 24
Laitila 66 131 55 8 8 2
Lapinjärvi 34 187 95 15 6 3
Lapinlahti 15 68 25
Lappeenranta 604 100 42 5 3 1
Lapua 14 41 25
Laukaa 110 153 34 6 5 4
Lemi 18 117 50
Lempäälä 147 199 74 16 12 2
Leppävirta 12 38 40
Lieksa 39 45 28 3 0 0
Lieto 12 43 24
Liminka 7 216 25
Liperi 44 241 43 11 9 2
Lohja 301 109 44 6 4 1
Loimaa 25 308 92
Loppi 56 130 53 5 4 2
Loviisa 250 304 113 24 18 6
Luhanka 5 126 87
Luumäki 72 137 90 8 6 1
Maarianhamina 65 111 63 8 5 0
Masku 7 34 20
Miehikkälä 14 199 163
Mikkeli 188 42 23 1 1 0
Muhos 10 70 30
Muonio 8 327 45
Mustasaari 12 134 18
Muurame 15 41 26
Mynämäki 49 34 24 0 0 0
Myrskylä 26 174 106
Mäntsälä 103 116 60 10 6 0
Mänttä-Vilppula 13 46 37
Mäntyharju 36 252 53 8 8 6
Naantali 56 37 19 0 0 0
Nakkila 13 32 21
Nokia 189 133 45 10 6 1
Nousiainen 6 57 48
Nurmes 62 93 33 5 3 2
Nurmijärvi 285 88 40 5 2 1
Närpiö 6 69 52
Orimattila 100 222 60 12 7 3
Oripää 8 134 75
Orivesi 59 121 37 8 5 3
Oulu 212 76 29 5 5 1
Outokumpu 65 110 54 8 5 2
Padasjoki 29 115 78
Paimio 15 150 36
Paltamo 5 37 44
Parainen 11 43 30
Parikkala 43 108 71 7 5 0
Parkano 45 74 49 4 2 0
Pedersören kunta 11 34 26
Pello 5 41 43
Pertunmaa 9 70 52
Petäjävesi 9 107 19
Pieksämäki 38 308 31 5 5 5
Pielavesi 11 49 32
Pietarsaari 14 19 12
Pirkkala 172 125 39 12 6 1
Polvijärvi 5 33 33
Pomarkku 5 28 32
Pori 85 35 16 2 0 0
Pornainen 23 95 34
Porvoo 385 133 41 8 7 2
Pudasjärvi 15 39 25
Pukkila 16 230 89
Punkalaidun 20 156 81
Pyhtää 50 161 103 18 12 0
Pyhäjoki 10 86 56
Pyhäjärvi 17 85 32
Pälkäne 54 378 57 24 20 9
Pöytyä 7 97 44
Raahe 30 325 23 10 10 3
Raasepori 111 74 36 4 3 0
Raisio 32 75 28 9 3 0
Rantasalmi 8 38 29
Ranua 6 80 58
Rauma 47 48 27 0 0 0
Rautalampi 19 83 33
Rautjärvi 7 75 30
Reisjärvi 6 52 19
Riihimäki 213 109 68 4 4 1
Rovaniemi 190 518 37 14 11 6
Ruokolahti 17 66 40
Ruovesi 70 82 45 3 3 0
Rusko 27 34 24
Saarijärvi 55 119 67 7 4 2
Salla 11 73 44
Salo 101 88 47 5 3 0
Sastamala 119 66 33 3 2 0
Savitaipale 39 216 75 18 10 5
Savonlinna 78 66 32 3 1 0
Seinäjoki 53 51 28 2 0 0
Sievi 8 1500 210
Siikajoki 7 198 265
Siikalatva 47 36 25 0 0 0
Siilinjärvi 76 108 26 7 5 3
Sipoo 134 161 43 9 7 3
Siuntio 50 84 43 4 2 2
Sodankylä 127 75 47 4 2 0
Somero 57 67 34 4 4 0
Sonkajärvi 12 30 25
Sotkamo 12 60 36
Sulkava 5 50 38
Suomussalmi 85 80 28 4 2 2
Suonenjoki 37 71 25 5 5 0
Sysmä 21 106 52
Säkylä 27 97 43
Taipalsaari 43 132 46 7 7 2
Taivalkoski 7 35 26
Tammela 46 177 67 9 7 7
Tampere 1336 111 47 6 3 1
Tohmajärvi 64 218 52 8 5 2
Toholampi 5 21 18
Toivakka 17 565 26
Tornio 22 31 24
Turku 257 80 34 5 4 1
Tuusula 303 145 56 7 5 1
Ulvila 33 257 24 12 9 9
Urjala 12 63 35
Utsjoki 7 60 40
Uurainen 8 64 33
Uusikaarlepyy 6 285 30
Uusikaupunki 94 180 80 15 12 2
Vaala 8 217 31
Vaasa 66 71 46 5 3 0
Valkeakoski 107 64 34 3 0 0
Vantaa 1034 177 56 14 11 3
Varkaus 49 39 25 0 0 0
Vehmaa 7 19 20
Vesilahti 25 100 35
Vieremä 19 61 23
Vihti 72 61 42 0 0 0
Viitasaari 13 34 22
Virolahti 35 132 66 6 3 3
Virrat 17 93 58
Ylitornio 22 45 30
Ylivieska 17 30 25
Ylöjärvi 189 123 41 8 5 1
Ähtäri 48 95 42 8 2 0
Äänekoski 124 76 47 3 2 0
Ota yhteyttä:​​​
[email protected]