Säteilyn leimaamat ovat turhia uhreja

Fukushiman ydinvoimalaitosonnettomuuden seurauksena noin 90 000 ihmistä joutui Japanissa jättämään kotinsa. Onnettomuus aiheutti valtavasti kärsimystä sosiaalisesti ja psykologisesti. Kuitenkaan kukaan ei kuollut säteilyn vuoksi. Ankara maanjäristys ja sitä seurannut tsunami tappoivat, ei vakavia vahinkoja kärsineen ydinvoimalaitoksen säteily. Tätä on vaikea päätellä Fukushima-uutisoinnista, jossa on alusta alkaen korostunut nimenomaan ydintuho.

Ylilääkäri Wendla Paile kertoi säteilyn terveysvaikutuksista tiedotusvälineille Fukushiman onnettomuuden aikaan. Kuva: Anne Weltner, STUK.

Mutta miksi säteily aiheuttaa tuskaa, vaikka se ei satu? STUKin vastikään eläkkeelle jäänyt ylilääkäri Wendla Paile tietää, että säteily ei ole vain luonnontieteellinen ongelma.

Fukushimassa jotkut työntekijät saivat merkittävän säteilyannoksen, joskaan kukaan ei sellaista, joka olisi aiheuttanut välitöntä terveysvaaraa. Siitä huolimatta iso joukko ihmisiä kärsi ja kärsii yhä Fukushiman säteilyn vaikutuksista. Ei tosin fysiologisesti, vaan psykologisesti ja sosiaalisesti.

- Erityisen surullista on, että esimerkiksi sairaalat ovat joissain tapauksissa kieltäytyneet hoitamasta Fukushiman alueelta tulleita ihmisiä, koska ovat pelänneet säteilyä – turhaan, sillä potilaiden hoitaminen ei ole vaarallista, toteaa Paile.

Edes terveydenhuollon ammattilaiset eivät siis aina ole immuuneja säteilypelolle.

Kokemukset Fukushimasta ja Tshernobylistä ovat olleet tässä suhteessa hyvin samanlaisia. Säteilyn leimaamia, vaikkakin terveitä, on saatettu esimerkiksi hyljeksiä yhteisössä, heidän on voinut olla vaikea solmia avioliittoa tai saada työpaikkaa.

Tällaisia Fukushiman turhia uhreja ovat olleet esimerkiksi ne lapset, joita Tokiossa pidettiin onnettomuuden jälkeen kaksi kuukautta sisätiloissa. Toimenpide oli säteilysuojelun kannalta turha, sillä Tokion laskeuma oli erittäin vähäinen. Myös esimerkiksi sairaiden ihmisten hätäiset evakuoinnit epäselvässä tilanteessa, ilman tietoa uudesta hoitopaikasta, aiheuttivat jopa kuolonuhreja.

Paile mainitsee myös positiivisen diskriminaation asiana, joka voi olla sen kohteille haitallista. Esimerkiksi Tshernobylin onnettomuudessa säteilyä saaneilla on ollut tiettyjä etuja. Niistä ei säteilysuojelumielessä yleensä ole ollut mitään hyötyä, mutta esimerkiksi yliopistoon pääseminen tai asunnon saaminen on voinut olla onnettomuudessa kärsineille muuta väestöä helpompaa.

- Tällainen hyvää tarkoittava kohtelu on kuitenkin ollut omiaan vahvistamaan sitä leimaa, josta Tshernobylistä säteilyä saaneet ovat joutuneet yhteisöissään kärsimään, toteaa Paile.

Väestön suojelu kannattaa, vaikka yksilön riski on mitätön

Luennoidessaan säteilystä ja sen terveysvaikutuksista erilaisille yleisöille, koululaisista säteilyn käytön ammattilaisiin, Paile on kokenut erityisen vaikeaksi yksilö- ja yhteisöriskien erosta viestimisen.

- Pieni ylimääräinen säteilyannos nostaa erittäin vähän yksittäisen ihmisen syöpäriskiä, mutta jos pienen säteilyannoksen saa suuri joukko ihmisiä, suojelutoimet kannattavat, koska silloin saatetaan laskennallisesti säästää joitakin ihmisiä syövältä. Tällaisia asioita on vaikea viestiä, Paile kuvailee.

Wendla toimii pohjoismaisen säteilysuojeluseuran NSFS:n hallituksessa. Vuonna 2008 seura kokoontui Ålesundissa Norjassa.

Esimerkiksi Tshernobylin onnettomuus aiheutti Suomessa niin vähäisen laskeuman, että se ei näy syöpätilastoissa lainkaan. Silti laskentamallien mukaan onnettomuus on aiheuttanut vuosikymmenten saatossa Suomessakin syöpiä.

- Pitää muistaa, että syöpä on yleinen tauti, sen saa elämänsä aikana meistä joka kolmas. Siksi väestötasolla erilaiset säteilysuojelutoimenpiteet voivat tuoda hyviä tuloksia, vaikka ne eivät tilastoissa näkyisikään, selvittää Paile.

Viranomaisen oltava johdonmukainen

Säteilyturvallisuusviranomaisen tehtävän Paile näkee selkeästi. Säteilyasiat ovat usein ihmisille vaikeita, koska säteilyyn liittyy niin paljon pelkoja ja se aiheuttaa ahdistusta. Siitä huolimatta viranomaisen päätöksenteossa pitää nojata tieteeseen.

Erityisesti ionisoimatonta säteilyä koskevissa asioissa Paile on usein joutunut STUKin ylilääkärinä vaikeisiin viestintätilanteisiin, sillä erilaisilla ryhmillä on omia intressejä ajattavana.

- Viranomainen ei voi antaa periksi mistään suunnasta tulevalle painostukselle, vaan ainut kestävä tie on päätösten perustaminen tieteelliseen tutkimukseen, Paile tähdentää.

Viimeisimpiä kädenvääntöjä on ollut kännyköiden säteilyn mahdollinen vaikutus siittiöihin. Kansainvälisissä tutkimuksissa on ilmennyt, että siittiöiden laatu on yleisesti laskenut viime vuosina.

- Kännyköiden vaikutuksesta siittiöiden laatuun ei ole minkäänlaista tieteellisesti pätevää näyttöä. Asiaa koskevat muutamat julkaisut ovat tieteellisesti ala-arvoisia. Sanoin keväällä Vasabladetin haastattelussakin, että tämä on ihan ”struntprat”, neljällä kielellä kommunikoiva Paile pamauttaa.

Pitkät jäähyväiset - ylilääkäri Wendla Paile jäi STUKista eläkkeelle lähes 35 vuoden palvelun jälkeen

Wendla Paile tunnetaan nasakoista luennoistaan. Hän ei pyörittele ja kaartele, vaan iskee suoraan asian ytimeen. Vaikeat asiat aukeavat. Säteilyn vaikutuksia Paile ei vähättele, mutta asettaa asiat mittasuhteisiin niin, ettei myöskään herättele aiheetonta pelkoa.

Esitysten kuvamateriaali tosin on osittain sellaista, että Pailen esitystä ei seminaaripäivän ohjelmassa kannata sijoittaa juuri lounaan edelle. Siksi pahaa jälkeä voivat tehdä esimerkiksi karkuteille joutuneet säteilylähteet, joiden vaikutuksista muutama kalsea kuva puhuu paljon enemmän kuin tuhannet sanat. Tällaisia vakavia altistumisia voimakkaille säteilylähteille ei onneksi ole Suomessa sattunut, mutta monista muista maista esimerkkejä riittää.

Eläkkeelle jäätyäänkin Paile lupaa, että on edelleen tarvittaessa käytettävissä luennoijana. Säteilyturvallisuusvalistus ei siis lopu kuin leikaten, vaan edessä ovat pitkät jäähyväiset. Jokunen luento on jo tuoreen eläkeläisen kalenteriin merkittykin.

Ihan jouten ei Paile muutenkaan eläkepäiviään vietä. Hänellä on yhteensä viisi lastenlasta, ja hän on eläköidyttyään lupautunut lisäämään lastenhoitoapua entisestään.

- Minusta on hienoa, että voin olla nuoremmalle sukupolvelle avuksi, Paile sanoo.

Aikaa jää myös entistä enemmän latinan opiskeluun, kuoroharrastukselle ja Pellingissä sijaitsevalle mökille.

Paile aloitti STUKin palveluksessa vuonna 1980. Eläkkeelle hän siirtyi virallisesti lokakuussa 2014.

Teksti: Viestinnän asiantuntija Jarmo Lehtinen, STUK

Jaa tämä sivu