Ydinvoimalaitokset

Ydinenergian käytön on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Ydinvoimalaitoksen turvallisuudesta vastaa aina voimayhtiö. STUKin tehtävä on valvoa kaikkea toimintaa laitosten suunnittelusta toiminnan lopettamiseen.

STUKIN UUTISIA YDINTURVALLISUUDESTA STUKIN UUTISIA YDINTURVALLISUUDESTA

Takaisin edelliselle sivulle

Irma hurrikaani ei aiheuta normaalioloista poikkeavaa seurantatoimintaa STUKissa

Irma hurrikaani ei aiheuta normaalioloista poikkeavaa seurantatoimintaa STUKissa

9.9.2017 klo 11:48
Verkkouutinen

Yhdysvaltojen ydinturvallisuusviranomainen NRC kertoi 7. syyskuuta verkkosivuillaan, että hurrikaani Irman ennustetaan kulkevan myös Floridan eteläosassa sijaitsevien Turkey point ja St. Lucie ydinvoimalaitosalueiden läpi. Sen lisäksi, että kyseiset laitokset ovat suunniteltuja kestämään rajuja sääolosuhteita sekä viranomainen että voimayhtiö Florida Power & Light valmistautuvat tilanteenhoitoon ennaltasuunnitelluin toimenpitein, jotka tehdään kun laitosalueelle kohdistuu poikkeuksellisia olosuhteita. NRC kertoo olleensa myös yhteydessä niihin tahoihin, jotka vastaavat radioaktiivisten aineiden turvallisuudesta sekä Puerto-Ricossa että muissa mahdollisesti myrskytuhoja kärsivissä osavaltioissa. Valmistautuminen siihen, että myrsky saattaa kulkea myös muiden kuin edellä mainittujen voimalaitosalueiden läpi on aloitettu.

Julkaisemme tämän verkkouutisen, koska aihe on noussut uutiseksi myös suomalaisessa mediassa, ja halusimme jakaa tietomme tilanteesta. Myrsky ei ole aiheuttanut normaalioloista poikkeavaa seurantatoimintaa Säteilyturvakeskuksessa.

Florida Power & Light on arvioinut että Turkey point ja St. Lucie laitosten toiminta ajetaan alas lauantaina 9. syyskuuta. Turvallisuuden takaamiseksi laitoksissa on muun muassa varmistuttu siitä että tarvittava henkilöstö on käytettävissä laitosalueella ympäri vuorokauden vaikka tieyhteydet menetettäisiin. Lisäksi alueilta on poistettu kaikki irtotavara ja varmistettu että laitoksien polttoaineen jäähdytys pystytään hoitamaan myös varadieselgeneraattoreilla, jos laitosalueelle sähköä tuovat voimajohdot menetettäisiin myrskyn takia. Laitokset alkavat tuottaa sähköä uudelleen vasta myrskyn jälkeen, kun on varmistuttu siitä että kaikki laitteet ja järjestelmät toimivat oikein.  

Syyskuun 8. päivä ydinturvallisuusviranomainen NRC kertoi käynnistäneensä Atlantassa ympäri vuorokauden toimivan valmiuskeskuksen, josta tilannetta seurataan esimerkiksi yhteydenpidolla voimayhtiöön, laitoksilla työskenteleviin viranomaisen omiin paikallistarkastajiin sekä pelastusviranomaisiin.

NRC kertoi verkkosivuillaan, että 25 vuotta sitten hirmumyrskyluokkaa 5 ollut Andrew kulki Turkey Pointin laitosalueen läpi. Tuolloin laitoksen rakenteita vaurioitui ja laitosalueelle sähköä tuovat voimalinjat menetettiin. Tapahtumista huolimatta turvallisuusjärjestelmät toimivat kuitenkin siten, että laitoksen turvallisuudesta pystyttiin huolehtimaan. NRC toteaa, että sekä hirmumyrsky Andrew että muut viimeisen yli 20 vuoden aikana olleet vaativat luonnonolosuhteet ovat antaneet runsaasti tietotaitoa toimia nyt hurrikaanin aikana odotettavissa tilanteissa.  

NRC kertoo tilanteen kehittymisestä sekä omasta toiminnastaan blogissa.

Lisäys 11.9.2017

Lauantaina 9. syyskuuta Florida Power and Light kertoi, että Turkey pointin kahdesta reaktorista vain toinen ajettiin alas. Koska hurrikaani Irman reitti muuttui ei St. Lucien reaktoreiden sulkemiseen ollut enää tarvetta.

Ydinturvallisuus
Päivitetty
11.9.2017 klo 11:46
Jaa tämä sivu

Suomen ydinvoimalaitokset

Suomen ydinvoimalaitokset

Suomessa on sähköntuotannossa neljä ydinvoimalaitosyksikköä. Kaksi niistä on Eurajoen Olkiluodossa ja kaksi Loviisassa.

Lue lisää
STUKin ydinturvallisuusvalvonta

STUKin ydinturvallisuusvalvonta

Ydinenergialain mukaan luvanhaltijan on huolehdittava ydinvoimalaitoksen turvallisuudesta. STUK varmistuu valvonnallaan siitä, että luvanhaltija kantaa vastuunsa.

Lue lisää