Tilannearvio tammikuussa 2013

Säteilyturvakeskus (STUK) on tutkinut uraanin määrää Talvivaaran kaivosalueella ja alueen ulkopuolella sijaitsevien vesistöjen vesissä ja pohjaliejuissa. Vesinäytteitä on otettu pintavesistä ja järvistä usealta syvyydeltä.  

Vesien uraanipitoisuudet ovat pienentyneet lähijoissa ja puroissa marraskuun huippuarvoista merkittävästi. Ylä-Lumijärvessä, Lumijärvessä, Kalliojärvessä ja Kivijärvessä pitoisuudet ovat kuitenkin edelleen koholla verrattuna tilanteeseen ennen ympäristövahinkoa. Toistaiseksi uraani on jäänyt järvien pohjiin ja pohjien lähellä oleviin vesiin, eikä ole kulkeutunut eteenpäin esimerkiksi Laakajärveen tai Jormasjärveen. STUK valvoo uraanipitoisten vesien käyttäytymistä talven ja kevään aikana.

Talvivaaran kaivosyhtiö rakensi Kortelammen ja Ylä-Lumijärven väliselle alueelle pintavalutuskentän. Tällä kaivos pyrki vähentämään etelän puoleiseen vesistöön kulkeutuvia metalleja. Pintavalutuskenttä tehtiin patoamalla Lumijoki niin, että Lumijoen vettä levisi Kortelammen ja Ylä-Lumijärven väliselle suoalueelle. Tämän vuoksi alueella on havaittu jonkin verran kohonneita uraanipitoisuuksia.

Vaikka uraanipitoisuudet ovat paikoin normaalia korkeampia, ei niillä ole säteilysuojelullista merkitystä ihmiselle tai ympäristölle.

Kalkki saostaa uraanin pohjiin

Eniten uraania pohjaliejussa on löydetty Salmisen purosta ja Lumijoesta. Siellä uraanipitoisuudet olivat noin kymmenkertaiset normaaliin sedimenttien uraanipitoisuuteen verrattuna. Uraanipitoisuus oli kohonnut, koska kaivosyhtiö oli levittänyt alueelle kalkkia. Kalkki saostaa liuosmuodossa olevia metalleja hiukkasiksi, jotka vajoavat pohjaan. Sama on havaittavissa tutkitussa rantaliejunäytteessä, jossa on paljon kalkkia saostuneena.

Tuhkajoessa, Kivijärvessä ja Kärsälammessa pohjaan kerrostuneen aineksen, sedimentin, uraanipitoisuudet olivat samaa tasoa kuin normaalistikin Talvivaaran ympäristössä.

Uraanin poistuminen riippuu veden happamuudesta

Uraanin poistuminen vedestä pohjasedimenttiin ja vesistöistä maaympäristöön, esimerkiksi rannoille, riippuu vesistöjen happamuudesta ja muista ympäristöolosuhteista. Veden happamuus aiheuttaa sen, että uraani on liukoisemmassa muodossa kuin normaalisti luonnonvesissä. Kun uraanipitoinen vesi kulkeutuu isoihin vesistöihin, se sekoittuu puhtaampiin vesiin ja sen pitoisuus pienenee merkittävästi. Laimentuessa myös veden happamuus muuttuu neutraaliksi, jolloin uraani kiinnittyy vedessä oleviin pieniin hiukkasiin ja painuu pikku hiljaa vesistöjen pohjaan.

Uraani on kemiallinen myrkky

Luonnon uraani on heikosti radioaktiivista ainetta, mutta sen kemiallista myrkyllisyyttä pidetään merkittävämpänä terveysriskinä kuin sen säteilyä.

Uraani aiheuttaa säteilyannoksen, jos sitä pääsee elimistöön esimerkiksi ruuan, juoman tai hengitysilman mukana. Uraani löylyvedessä tai sauna-, suihku- tai muussa pesuvedessä ei sen sijaan aiheuta säteilyannosta.

STUK suosittelee uraanin poistamista juomavedestä, jos sitä on enemmän kuin 100 mikrogrammaa litrassa. Raja-arvo perustuu uraanin säteilyvaikutukseen.

Kansainvälisen terveysjärjestön (WHO) suosittelema enimmäisarvo juomaveden uraanipitoisuudelle on 30 mikrogrammaa litrassa. Tämä raja perustuu uraanin kemialliseen myrkyllisyyteen.

Ylä-Lumijärven ja Lumijärven vesissä on vieläkin niin paljon uraania, että niitä ei suositella käytettävän juomavetenä.  Käsittelemätöntä pintavettä ei ylipäätään suositella juotavaksi sen mikrobiologisen laadun vuoksi.  

Talvivaaran uraanin säteily ei aiheuta haittaa kasveille tai eliöstölle

Uraani on luonnossa suhteellisen yleinen alkuaine ja sitä esiintyy esimerkiksi graniitissa. Suomessa uraania esiintyy luonnostaan maaperässä noin 1,5–6,5 milligrammaa kilossa (= 1500–6500 mikrogrammaa kilossa = 20–60 becquereliä kilossa). Nykyisellään Talvivaaran kaivoksesta peräisin olevista uraanipitoisuuksista johtuva säteily ei aiheuta haittaa kasveille tai eliöstölle.

Kemiallisena myrkkynä uraanilla voi kuitenkin olla merkitystä eliöstön hyvinvointiin. Suomessa ei ole asetettu ympäristönormeja uraanin kemiallisen myrkyllisyyden perusteella eliöstölle. Kirjallisuudessa esitetyt eliöstölle haitalliset pitoisuusraja-arvot vaihtelevat viidestä viiteenkymmeneen mikrogrammaan litrassa.

Kaivosalueella ja sen lähimmissä vesistöissä kaivosalueen ulkopuolella muun muassa Ylä-Lumijärven, Lumijärven ja Viitapuron uraanipitoisuudet ylittävät nämä pitoisuusrajat.

Myös useiden haitta-aineiden, kuten muiden raskasmetallien ja sulfaatin yhteisvaikutus voi lisätä haittoja. Yhteisvaikutuksen todellista merkitystä on tässä vaiheessa vaikea ennustaa.

Ympäristövaikutuksiin liittyviä tarkempia arvioita pystytään tekemään aikaisintaan ensi kesänä. Sulan veden aikana nähdään, mihin asti vielä liukoisessa muodossa oleva uraani kulkeutuu ja miten se mahdollisesti kertyy eliöstöön.

Liukoisessa muodossa olevat uraanimäärät kaivosalueella vuoden 2012 lopulla   
Kipsisakka-altaat, yhteensä 18 500 kg   
Avolouhos    1500 kg   
Varoaltaat  4000 kg   
Metallien talteenottolaitos 9500 kg   

Kaivosalueella vesissä on arviolta yhteensä 33 500 kg uraania   

Altaiden uraanimäärät on arvioitu STUKin mittaustulosten ja Talvivaaran ilmoittamien vesimäärien perusteella. Liukoisessa muodossa vesissä oleva uraani pitää saada saostettua tai muilla keinoin poistettua ennen kuin vesiä voidaan laskea ympäristöön.

Kaivosalueelta alueen ulkopuolella oleviin vesistöihin päässyt uraani

Pohjoiseen: Oulujoen vesistö    100 kg   
Etelään: Vuoksen vesistö   enintään 1000 kg  
Arvio perustuu ELY-keskuksen arvioon purkautuneen veden määrästä sekä STUKin mittaustuloksiin.  

 

Vesissä ei ole uraanin pitkäikäisiä haitallisia hajoamistuotteita kuten radiumia tai radioaktiivista lyijyä.

Jaa tämä sivu