Juomavesi

Juomavedessä esiintyy luonnosta peräisin olevia radioaktiivisia aineita, jotka ovat peräisin maa- ja kallioperästä. Säteilyvaaratilanteessa pinta- ja pohjavedet voivat saastua laskeuman takia. 

Juomavedessä esiintyy luonnosta peräisin olevia radioaktiivisia aineita. Eri vesilähteissä radioaktiivisten aineiden pitoisuudet ovat erilaisia. Korkeimmat luonnon radioaktiivisten aineiden aktiivisuuspitoisuudet esiintyvät kalliopohjavedessä, kun taas pintavedessä pitoisuudet ovat tyypillisesti alhaiset. Keinotekoisia radioaktiivisia aineita voi päästä pinta- ja pohjavesiin jätevesien kautta tai säteilyonnettomuuden seurauksena.  

Luonnollinen radioaktiivisuus

Talousvedessä olevat luonnon radioaktiiviset aineet ovat peräisin maa- ja kallioperässä luonnostaan olevista radioaktiivista aineista, jotka liukenevat maankuoren mineraaleista veteen (Taulukko 1). Radionuklidipitoisuudet pohjavedessä ovat huomattavasti suurempia kuin pintaveden, koska pohjavesi on pidempään kosketuksissa maa- ja kallioperän kanssa. Talousveden kannalta merkittävimmät luonnon radioaktiiviset aineet kuuluvat uraanisarjaan. Alfasäteilyä lähettävä radon (Rn-222) on merkittävin säteilyaltistaja Suomessa. Muita tärkeitä uraanisarjan radionuklideja ovat pitkäikäiset U-238, U-234, Ra-226 ja Po-210 sekä beetasäteilyä lähettävä Pb-210. Luonnon toriumsarjan radionuklideista beetasäteilyä lähettävä Ra-228 on tärkein. Luonnon radioaktiivisuus vedessä voi lisääntyä myös ihmisen toiminnan seurauksena. Yleensä nämä lisäykset ovat hyvin vähäisiä.  

Radionuklidien määrää vedessä säätelevät radioaktiivisen hajoamisen lisäksi erilaiset geokemialliset ja geofysikaaliset prosessit.  Näistä johtuen pinta- ja pohjavedessä eri alkuaineiden sekä saman alkuaineen eri isotooppien aktiivisuudet eroavat toisistaan.

Keinotekoinen radioaktiivisuus

Säteilyvaaratilanteessa pinta- ja pohjavedet voivat saastua laskeuman kautta, kun ilmasta siirtyy radioaktiivisia aineita pintaveteen ja myöhemmin pohjaveteen. Laskeumalla tarkoitetaan maahan tai veteen ilmasta laskeutuneita radioaktiivisia aineita. Laskeuma voi tulla joko sateen mukana, märkälaskeumana, tai ilmassa olevien hiukkasten ja kaasun mukana kuivalaskeumana.

Ihmisen säteilysuojelun kannalta merkittävimmät ydinvoimalaitosonnettomuudesta peräisin olevassa laskeumassa olevat radionuklidit ovat jodin isotoopit I-131, I-132, cesiumin isotoopit Cs-137, Cs-134 ja strontium isotoopit Sr-89, Sr-90. Tritium (H-3) on myös tärkeä, koska se osallistuu veden aineosana hydrologiseen kiertoon ja kulkeutuu pohjaveteen. Lisäksi laskeumassa voi olla paljon muitakin radioaktiivisia aineita. Lyhytikäisistä radionuklideista I-131 on tärkeä, koska sen osuus laskeumasta on suuri ja se kertyy ihmisen kilpirauhaseen. Alkuvaiheen jälkeen pitkäikäisten Cs-137, Cs-134, Sr-89, Sr-90 aktiivisuuspitoisuudet vähenevät noudattaen vuosien puoliintumisaikoja. 

Radioaktiivisten aineiden laskeuma saastuttaa lähinnä pintavettä. Laskeuman aiheuttama tilanne on pahin, kun laskeuma tulee avoveden aikana. Talvella jääpeite suojaa pintavettä ja se hidastaa radioaktiivisten aineiden kulkeutumista veteen. Lisäksi lyhytikäiset radioaktiiviset aineet ehtivät hävitä ennen veteen siirtymistä. 

Radioaktiivisten laskeuman aiheuttamia riskejä pohjavesille pidetään pieninä verrattuna pintavesiin, koska pohjavedet ovat yleensä paksun maakerroksen peitossa ja siten suojassa laskeuman radioaktiivisilta aineilta. Pohjavesi muodostuu hitaasti, minkä vuoksi se ei saastu niin nopeasti kuin pintavesi. Pohjaveteen radioaktiiviset aineet siirtyvät pintavedestä sen imeytyessä maaperän läpi. Maaperä pidättää osan radioaktiivisista aineista. Maaperän kyky pidättää radioaktiivisia aineita riippuu maakerroksen paksuudesta ja sen läpäisevyydestä. Cesium sitoutuu vedessä olevaan kiintoainekseen ja kiintoaines pidättyy veden suotautuessa maakerrosten läpi. Strontium pysyy vedessä pitempään liuenneena eikä poistu niin tehokkaasti kuin cesium. Radioaktiivisten aineiden pitoisuudet myös laimenevat erityisesti isoilla pohjavesialueilla. Yleisesti keinotekoisten radioaktiivisten aineiden kulkeutuminen pintavedestä pohjaveteen on vähäistä.

Vesilaitoksilla käytössä olevat vedenkäsittelymenetelmät poistavat vedestä vaihtelevia määriä radioaktiivisia aineita. Hiukkasmuodossa olevat radioaktiiviset aineet poistuvat yleensä hiekka- ja aktiivihiilisuodatuksessa tai muussa suodatuksessa, mutta liuenneiden aineiden poistuminen on vähäisempää. Jos nämä käytössä olevat puhdistusmenetelmät ei poista radioaktiivisia aineita, niiden tehoa voi joutua lisäämään. Jos radioaktiiviset aineet eivät poistu tehostetussakaan vedenkäsittelyssä, tarvitaan lisäpuhdistusmenetelmiä. Lisäpuhdistusmenetelmiä voivat olla esimerkiksi ioninvaihto tai käänteisosmoosi. Toisaalta vesilaitoksessa käytössä oleva ilmastusmenetelmä, jossa veteen sekoitetaan paljon ilmaa ulkoilmasta, voidaan joutua ohittamaan säteilyvaaratilanteessa, jotta veteen ei siirry ilmasta radioaktiivisia aineita. 

Keinotekoisia radioaktiivisia aineita voi päästä jätevesien kautta pinta- ja pohjaveteen terveydenhuollosta ja teollisuudessa tapahtuvan radionuklidien käytön seurauksena. Radioaktiivisia aineita joutuu pieniä määriä viemäriverkkoon niiden käytön yhteydessä. Vedessä on myös pieniä määriä radioaktiivisia aineita, jotka ovat peräisin 1960-luvulla ilmakehässä tehdyistä ydinasekokeista ja Tšernobylin onnettomuudesta. 

Pitoisuudet

Taulukko 1. Talousveden radioaktiivisten aineiden pitoisuuksien keskiarvot (Bq/l tai µg/l) eri vesilähteitä käyttävillä väestöryhmillä.

 Radioaktiivinen aine

Verkostovesi

Pintavesi

Rengaskaivot/
maaperän pohjavesi

Porakaivot

Luonnollinen radioaktiivisuus

Radon-222 (Bq/l)

27

<3

50

460

Uraani-234 (Bq/l)

0,02

<0,01

0,02

0,35

Uraani-238 (Bq/l)

0,015

<0,01

0,015

0,26

Uraani-238 (µg/l)

0,23*

0,90**

<1

1,2 – 1,7

21 - 24

Radium-226 (Bq/l)

0,003

0,003

0,016

0,05

Radium-228 (Bq/l)

-

-

-

0,03

Polonium-210 (Bq/l)

0,003

-

0,007

0,048

Lyijy-210 (Bq/l)

0,003

-

0,013

0,040

Keinotekoinen radioaktiivisuus

Tritium (Bq/l)***

<2

-

-

-

Strontium-90 (Bq/l)***

0,004

0,004

-

-

Cesium-137 (Bq/l)***

0,005

0,008

-

-

*verkostoveden vesilähteenä käytetty pintavettä
**verkostoveden vesilähteenä käytetty maaperän pohjavettä
***verkostovesi on viiden ison kaupungin (Helsinki, Oulu, Rovaniemi, Tampere ja Turku) tai pintavesi neljän joen (Kemijoki, Oulujoki, Kokemaäenjoki, Kymijoki) keskiarvo

Annokset ja ylitykset

Porakaivovettä juomavetenä käyttävän suomalaisen keskimääräinen säteilyannos vuodessa on noin kymmenesosa suomalaisten saamasta keskimääräisestä annoksesta, joka on 3,2 millisievertiä vuodessa. Vesilaitosvettä tai maaperänkaivovettä käyttävälle annos on vieläkin vähäisempi. 

Säteilyturvakeskuksen arvion mukaan noin 20 000 ihmistä käyttää porakaivovettä, jonka radonpitoisuus ylittää 1000 becquereliä litrassa. Porakaivoveden käyttäjistä tämä on 10 prosenttia. Jos määrää verrataan kaikkiin suomalaisiin, se on vain alle 0,5 prosenttia. Yli 10 000 becquereliä litrassa olevia radonpitoisuuksia esiintyy myös, mutta hyvin harvoin. 

Säteilyturvakeskuksen arvion mukaan noin 26 000 ihmistä käyttää porakaivovettä, jonka uraanipitoisuus ylittää 30 mikrogrammaa litrassa. Porakaivoveden käyttäjistä tämä on 13 prosenttia. Uraanialtistumista porakaivoveden käyttäjillä on tutkittu eteläsuomalaisten keskuudessa. Tutkimusten mukaan vakavia terveysvaikutuksia ei ole havaittu maassamme porakaivoveden käyttäjillä, huolimatta pitkäaikaisesta altistumisesta verrattain korkeillekin uraanipitoisuuksille. Uraanialtistuminen saattaa heikentää munuaisten toimintaa, mikä on näkynyt fosfaatin, glukoosin ja kalsiumin suurempana erittymisenä virtsaan. Uraanialtistuminen on ollut yhteydessä myös verenpaineen nousuun. Porakaivovedenkäyttäjien uraanialtistumisen ja syövän yhteyttä on myös tutkittu Suomessa. Tutkimuksen mukaan porakaivoveden uraanille altistumisella ja syöpäriskillä ei ole havaittu yhteyttä. Muiden luonnon radioaktiivisten aineiden (Ra-226, Ra-228, Pb-210 ja Po-210) aktiivisuuspitoisuudet talousvedessä ovat yleensä matalia verrattuna veden radon- tai uraanipitoisuuteen.    

Terveyshaitta

Suomessa talousvesien eniten säteilyannosta aiheuttava radionuklidi on radon. Veden mukana nielty radon aiheuttaa säteilyannosta mahalaukulle. Sen lisäksi radonille altistutaan hengitysteitse, koska se haihtuu helposti ilmaan erityisesti vettä lämmitettäessä. 

Luonnon uraani on heikosti radioaktiivista ainetta (pääasiassa isotooppia U-238) ja sen kemiallista myrkyllisyyttä pidetään merkittävämpänä terveysriskinä kuin sen aiheuttamaa säteilyannosta. Uraani on raskasmetalli ja suurina annoksina myrkyllinen etenkin munuaisille ja luustolle. Elimistöstä erittymättä jäänyt uraani kertyy muun muassa munuaisiin, luustoon ja maksaan. Suomalaisilla porakaivonkäyttäjillä onkin todettu uraaniin liittyviä lieviä haittavaikutuksia munuaisissa ja luustossa. Huolimatta verrattain suuresta juomavedestä aiheutuneesta uraanialtistumisesta ei vakavia terveyshaittoja ole havaittu. Myöskään yhteyttä ei ole voitu havaita porakaivoveden uraanin ja leukemia-, maha-, munuais- tai virtsarakkosyöpäriskin välillä.

Juomaveden radon ja uraani ovat erityisesti porakaivojen ongelma. Erot yksittäisten asuntojen ja kaivojen välillä ovat kuitenkin suuria.

Esiintyminen

Porakaivoveden radonpitoisuudet ovat suurimpia yleensä graniittialueilla Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa (Kuva 1). Uraanipitoisuuden osalta korkeimpia pitoisuuksia tavataan Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Alhaisimpia alueita uraanin osalta ovat sen sijaan Pohjois-Karjala, Satakunta, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Lappi. 

Porakaivoveden radonpitoisuuksia Suomessa

Porakaivoveden uraanipitoisuuksia Suomessa

Kuva 1. Porakaivoveden radon- (ylempi karttakuva) ja uraanipitoisuuksien (alempi karttakuva) keskiarvot 10 x 10 km ruudussa. Radonaineisto kattaa noin 11300 porakaivoa ja uraaniaineista noin 5000 porakaivoa. 

Radioaktiivisuuden valvonta

Talousveden säädöksiin tulee muutoksia vuonna 2015. Talousveden radioaktiivisuus sisällytetään isoon talousvesiasetukseen, jossa annetaan määräykset talousveden valvontaan liittyvistä toimista. 

Säteilyturvakeskus on asettanut vuonna 1993 toimenpiderajat vesilaitosten veden ja elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävän veden radioaktiivisuudelle säteilyturvallisuusohjeessa 12.3. Toimenpideraja veden radonpitoisuudelle on 300 becquereliä litrassa. Vuonna 2014 on sosiaali- ja terveysministeriö on antanut talousvesiasetuksen 442/2014. Asetus koskee isoja vesilaitoksia ja siinä on annettu laatusuositukset talousveden radioaktiivisuudelle. Asetuksen mukaan talousveden tritiumpitoisuus saa olla enintään 100 becquereliä litrassa ja juomavedestä aiheutuva viitteellinen kokonaisannos saa olla korkeintaan 0,1 millisievertiä vuodessa. Viitteellinen kokonaisannos tarkoittaa, että vedessä olevien radioaktiivisten aineiden, muiden kuin radonin, toimenpidearvot ovat välillä 0,1–3,0 becquereliä litrassa. Jos toimenpideraja ylittyy, toiminnan harjoittajan tulee pienentää radioaktiivisten aineiden määrää vedessä. 

Sosiaali- ja terveysministeriön pieniä vesilaitoksia ja yksityisiä kaivoja koskevassa asetuksessa 401/2001 on asetettu radonpitoisuutta koskevaksi laatusuositukseksi pienille talousvesiyksiköille 300 becquereliä litrassa ja yksityiselle kaivovedelle 1000 becquereliä litrassa. 

Säteilyturvakeskus suosittelee harkitsemaan toimenpiteitä uraanin poistamiseksi juomavedestä, jos veden uraanipitoisuus ylittää arvon 100 mikrogrammaa litrassa, mikä perustuu uraanin haitallisuuteen radioaktiivisena aineena. WHO on asettanut veden uraanipitoisuudelle suositusarvon 30 mikrogrammaa litrassa, mikä perustuu uraanin kemialliseen myrkyllisyyteen. WHO:n suositusarvo on asetettu kansalliseksi laatuvaatimukseksi sosiaali- ja terveysministeriö talousvesiasetuksessa 442/2014.

Jaa tämä sivu